Kauden 2011 TOP 5 -kisat: Sija 3.

SIJA 3. - 50. Oskarin yöajo, 1.12.2011, AL-Helsinki & FoSUA

Valitettavasti en vielä talvella päässyt nauttimaan vorssalaisten kisasta, mutta onneksi joulukuisena arki-iltana pääsin vielä nauttimaan hyvästä viihteestä. Jos oli Lapualla kova keli, niin ei Forssan-Jokioistenkaan maisemissa mitkään helpot oltavat odottaneet. Pimeys ja märkyys olivat tukevasti läsnä koko ajan. Kisassa oli neljä hyvää ja keskenään erilaista aluetta, jotka olivat meikäläiselle ihka uusia. Tosin kokeneemmalle kaartille todennäköisesti varsin tuttuja. Täälläkin kartat olivat tarkkoja ja viiva melkoisen rehellistä. Kilpiä oli paljon, mutta mitään arpajaisia ei tarvinnut järjestää. Ainoat ylimääräiset olivat omia suunnistusvirheitä tai piruuttaan lopun kakskytätonnisella kerättyjä varmisteluja. Pituus oli juuri sopiva arki-illan kisaksi ja riittäisi minulle myös  tavallisiin kansallisiin, varsinkin asiasisällön ollessa tuollainen. 

Kotona ihasteltiin pyttyäkin, tosin ei vaimon toimesta :)

Kauden 2011 TOP 5 -kisat: Sija 4.

SIJA 4. - ABC Lapua AS NEZ/CUP, 24.09.2011, Lapuan UA

Toinenkin TOP 5 -sijoitus liukuu Pohjanmaan suuntaan. Cupin päätös ajettiin haasteellisissa oloissa, mutta reitti oli mielestäni erittäin hyvä. Jälleen kartat olivat selkeitä ja rehellisiä, eikä asemia tarvinnut arpoa. Kisan rakenne oli nousujohteinen ja pyöritykset vaihtelevia valoisasta pimeään. Pääasiassa sai koko ajan pitää kunnon vauhtia, mutta silti piti olla tarkkana. Loppuhuipennus pitkän siirtymän päälle oli kirsikkana kakussa. Eikä edes se kaatunut leima, joka jäi huomaamatta toisella kertaa, pilannut tunnelmia. Talvella olen varmasti viivalla, olosuhteiden niin salliessa.

Kauden 2011 TOP 5 -kisat: Sija 5.

Kinkunsulattelun ohessa tein listaukseni, joka ei totisestikaan ollut niin helppo kuin aluksi tuntui. Avasin KITIn ja katselin kisalokin: 10 ajettua kisaa, joista yhteensä 29 nousupistettä, eri kuljettajia kaksi kappaletta ja suunnilleen kaikki Suomen kolkat kierrettynä Vaasaa ja Varsinais-Suomea lukuunottamatta. Ja nimenomaan kansallisten kisojen osalta. 

Mutta tästä lähdetään:

SIJA 5. - LAKIAN AJOT 1 JA 2, 5.3.2011, Lapuan UA

Paluu AS-kuvioihin tapahtui täällä. Hienoinen jännitys oli ilmassa, kun keräilin pölyisestä varastosta karttapöydän ja virttyneet isän mitat (jotka muuten jatkavat eloaan myös ensi kaudella, jos vielä asteikoista saa selvän). Haikosen Ami uskalsi lähteä noviisille kuskiksi kaukaa Savosta, ja jo se oli hatunnoston arvoinen seikka. Suoraan A-luokkaan ja kisamuotoon, jota en ollut koskaan kokeillut eli sprinttiin. Keli jäinen ja penkat korkeita. Menomatkalla Kulmalalta perehdytys lajin nykykoukkuihin.

Itse kisoissa hyvät kartat ja urat, vauhdikkuutta ja tarkkuutta. Kaksi napakkaa kisaa samalle päivälle ja kipinä oli taas syttynyt. Vieläkin harmittaa ekan kisan kuivurin vierestä lähteneelle uralle jäänyt kyltti. Haisteltiin, mutta ei maltettu, vaan painettiin rataa pitkin. Tätähän se on. Ja tältä se sitten näytti.

Kesäilta Kangasalla 2012

Lomille on päästy ja joulu odottaa ovella. Tosin samaa tahtia pihassa nököttävää Subarua rankoo korroosiota tuottava aine, joten varsinaisesti ei käy kateeksi kuukauden päässä odottavan kauden avauskilpailun ratamestareita. Toivotaan silti parasta.

Kausianalyysia ei ole ollut aikaa tehdä, mutta ajattelin joulunpyhinä tiputella kuluneen vuoden TOP 5 -kisani alhaalta ylöspäin päivä kerrallaan. Sitä ennen katsaus tulevaan eli ensi vuoden toiseen (!?) SM-osakisaan Kangasalla. Minulla on kunnia toimia kisan toisena ratamestarina, ainakin epävirallisesti. Päämetsurin kanssa on jo juonittu kisan runkoa ja pari maastokäyntiäkin on tehty. Viime lauantaina oli tarkoitus tehdä ensikartoitusta gepsin avulla uudella alueella, lumen määrä maaston puolella yllätti nikkarit. Jotain päästiin ajamaan, mutta suurin osa oli kävelypeliä, jolloin urien hahmottelu lumen läpi olikin omaa nikkarointia.

Tässä joitakin otoksia reissusta ja näiden myötä toivotellaan AS-väelle oikein rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

Tauon paikka. Mutta ei itse kisassa.

 Tuosta pääsee alueelle sisään, parikin vaihtoehtoa saisi...

Tommoista se oli sitten gepsillä, tämä pätkä ihan ajettiinkin :)

50. Oskarin yöajo 1.12.2011

Kausi 2011 päätettiin perinteitä kunnioittaen, kun vuorossa oli jo 50. Oskarin yöajo. Alunperin kisan ei pitänyt kuulua meidän suunnitelmiimme, mutta kun selvisi forssalaisuus, yritimme saada kalenterit sopimaan. Arki-illan karkeloissa on aina omat haasteensa, mutta onneksi päästiin viivalle, vaikka kartturin yöunet olivat viikolta melko vähissä.

Keli oli pimeistä pimein ja kisapaikalle ajellessa tuli mieleen, että miten täällä voi mitään nähdä... No, jotain nähtiin eikä lopulta mitään jäänyt näkemättä eli reissu jäi kivasti plussalle. Oli muuten kartturille juhlakisasta huolimatta vasta ensimmäinen Oskari, mutta toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen.

JAKSO 1:

Heti lähdöstä tarkkana ja peruskartalla tien takaa RT 10, näistä tykkään. Ainakin silloin, kun löydän. Ajoajalla kohti jotain tehdasta/sahaa jokivarressa. Ei juuri kuhnailtu, eikä peruuteltu, mutta meno-AT:lta kuitenkin -7, tulipahan hoppu. Itse pyöritys oli melko selkeää, mutta liejuista. M-luokan jäljet olivat selvät, vaikka ajoimmekin A:n kärjessä. Muutamin paikoin pari varmistusta ja yhtäkkiä olikin keltainen Audi puskurissa. Pistevälillä 4-5 en meinannut hyväksyä siimoitusta ja tuli vekslattua ihan turhia. Jakso kuitenkin "lämmittelynä" puhtaasti myöhillä -255 eli toiseksi nopeiten pari minuuttia Audin takana. 

JAKSO 3:

Crossiradalla sissäntulo oli veikeä ja jouduin hetkeksi ihmettelemään, varsinkin kun M-luokkalaiset sekoittivat omilla kierroksillaan edessä ja sivuilla. Lähti kuitenkin luonaamaan ihan hyvin RT:n 48 kautta. Ensimmäinen nukahdus tuli aitojen välissä, kun hyppäsin viivalla lukemaan väärää kohtaa ja meno reunapusikkoa kohti oli aivan pielessä. Hetki uunoilua ja sitten taas ruotuun. Pikkulenkki RT:n 15 kera oli meille tuskaa. Perheauto taittui pehmeään vähän turhan hitaasti ja ensi kertaa tällä kaudella kartturi joutui lykkäämään kytkimen kuumentuessa liikaa. Santaa kengissä päästiin jatkamaan, mutta seuraavaksi hyppäsin taas yhden mutkan yli ja pyysin vaihtaria jo liian aikaisin uskomatonta mukulakivikkoa kohti. Viimeiset kuvat meni jo ihan sujuvasti ja ennen kaikkea ilman reittivirheitä. Tässä vaiheessa kortti oli vielä täysin mallirivin mukainen ilman ylimääräisiä. AT:t -789 eli aivan liikaa...

JAKSO 5:

Radalta pois lähtiessä hieroin ensimmäistä viivaa pariin otteeseen, kun en suostunut nielemään oikea-vasen muoto lammen nurkilla, onneksi oli aikaa. Itse montulla alku oli taas tikkuinen ekan lenkin (RT 85) jälkeen. Seuraavaa kasan kiertoa lähdin pyytämään täysin väärin ja kun lopulta kuraiseen spooriin päästiin oikeinpäin, ajatin väärästä ulos. Ja eikun vielä uudestaan. Muoto ei sopinut ja olisin halunnut heinikkoon, mutta kuski ei oikein lämmennyt. Poistulojälki kuitenkin löytyi, ja sieltä koukittiin myös kisan vaikein kyltti 62, jonka jälkeen homma taas sujuikin ilman isompia. Viimeisellä kartalla jo oikaiistiinkin kuralenkki, koska jokainen väli oli tullut alussa kertaalleen hinkattua. RT 65 tuli jostain syystä ylimääräisenä, ilmeisesti viiva taisi leikata kyltin edestä? AT-pinnat -503.

JAKSO 7:

Loppuhuipennusta kuski vähän varoitteli ja Laakson Eki meno-JATillakin kehui nyt tulevan vaikeaa. Sisäänmeno 66:n kautta hienosti, mutta sitten seuraavat 250 metriä oli takkuamista. Ensin muoto ison uran yli tuntui maastossa huiman pitkältä ja sitten pyöreä pussi ison uran reunaan ja takaisin puskan vierestä ei sopinut omaan tajuun. Molemmat kuitenkin ratkaistiin ja lähdettiin kohti lounaiskulmaa pienen kasan perusteella. Lähtökulma oli kuitenkin väärä ja luin koko ajan väärää kasaa. Mikään ei sopinut, mutta takakautta haettiin ylimääräinen 84, jolta mikään jatko ei kuitenkaan natsannut. Lopulta tajusin kasavirheeni ja helpotus oli suuri, kun viiva alkoi istumaan ja kyltit 70 ja 22 tulivat vastaan. Sen jälkeen mentiinkin taas pitkään sujuvasti kylttien kautta. Kunnes juuri ennen JATtia RT 24:n jälkeen tuli kisan viimeinen black out. En osannut mennä yli isojen urien risteyksen betonirenkaan viereen, vaan onnistuin jotenkin suuntaamaan kartan niin, että tungin väkisin uudestaan kuuskutoselle. Arvatkaapa, sopiko jatko... Pari kertaa koitettiin ja sitten kuskikin vilkaisi. Samalla tajusin kömmähdykseni ja purettiin loppu oikein kyltin 90 kautta. Eli puhdas reitti, mutta melkein hitaimmin -1018...

JAKSO 8, MAALI:

Peruskartalla mukavia mutkia, joista piti hakemalla hakea kyltinpaikkoja. Ja tietysti aina kyltin nähdessään mietittiin, että varmaan jossain on se oikeakin ja tämä on vain tyrkyllä... Aika rehellistä oli kuitenkin, vaikka varmuuden vuoksi jokivarressa haeskeltiin sieltä täältä ja kaivettiin korttiin myös ylimääräiset 54 ja 80, kun kerran aikaa oli.

Tuloksena oli siis A-luokan voitto ja tyttäreni kokoinen pokaali. Toisen kerran tämän kauden kisoissa onnistuin arpomaan puhtaan reitin, mikä lämmitti kisan takkuiluissa hämmentynyttä mieltä. Aikapisteitä kertyi sen verran paljon, että M-luokassa olisimme kuitenkin jääneet toiseksi. 

Kisan reitistä annan kyllä hyvät arvosanat ratamestareille, koska verrattain kivaa oli ja arki-illan kapinaksi juuri sopiva olematta kuitenkaan harkkari. Jos vaikka jouluun mennessä saisi tehtyä jonkunlaista omaa Vuoden kisa -listaa.

Nyt on kisailun osalta aika vetää hiukan henkeä, ennen kuin talvella lähdemme perheautollamme kiusaamaan M-luokkalaisia. Tekisi mieli asettaa tavoitteeksi SM-sijoituksen parantaminen ja samalla oman luokitukseni nostaminen M-luokkalaiseksi, mutta... Koska kalenterissa on vain neljä SM-osakisaa ja yhdessä olen toisena ratamestarina, ei tulevan vuoden sarja anna juuri anteeksi. Joten kaikista kolmesta mahdollisesta olisi syytä saada tulos, ja mielellään hyvä sellainen. Tai sitten saa Oulu jäädä lokakuussa väliin. Täytyy muuten alkaa puuduttamaan perhettä lomareissulle Ouluun kesällä ;)

Kulmalan kanssa oli ajatuksena käydä vielä katselemassa ennen lumia ensi syksyn SM-reittiä, mutta katsotaan kuinka käy. Nyt kun katselee ulos, niin voi olla ettei sittenkään enää...

Syyseksytys 12.11.2011

Riihimäen kisaan lähdettiin ensi kertaa ajamaan ihan oikeaa A-luokkaa, varsinkin kun kyseessä oli meille ensimmäinen yhteinen kansallinen kisa, tähän mennessä kaikki muut olivat olleet joko SM-kisoja tai CUPpeja. Päivän vietin Riksussa kuunnellen lajiryhmän antia ja otin oppia ensi vuoden arvokisajärjestelijöiden koulutuksessa. Itse kisaan oli luvassa pimeät olot, joten vaikeutta varmasti piisasi. Päätimme lähteä hakemaan etenevän sujuvaa suoritusta, koska mitään paineita ei ollut minkään pisteiden vuoksi niskassa.

JAKSO 1:

Maistuvaa peruskarttaa ja viiskytätonnista muutamilla hyvillä reiteillä. RT:lle 27 roskiksen taakse meitä oikein viitottiin, yleisölaji. Itse montulle sisääntulossa tein peruskartalla lapsuksen, vaikka olin verrannut viivaa viisitonnisiin mittiksen aikana. Kuski tunnusti ajaneensa vähän väärällä linjalla, jonka johdosta, jostakin kummasta syystä, kelpuutin kääntymisen hallin kulmalta ihan mukisematta. Sinne jäi "vanhaan paikkaan" RT 14, tosin itselle kaikki on tauon jälkeen melko uusia paikkoja. Itse pyöritys meni ihan kohtuudella, vaikka pari kertaa sakkasinkin. Aikapisteet olisivat olleet meille suotuisat, mutta jakso nollattiin Audin palon vuoksi.

JAKSO 2:

Maisema-ajelua kohtii Hikiää ja kuskin kotimaisemia. AT:n pelossa odottelua ja lopulta kiire AT:lle... Itse jakso peruskartalle oli kuskille enemmän kuin tuttu, joten siitäköhän johtui kartturin yskiminen. Audeja edessä ja takana, jonka jälkeen totaalinen black out. Jakso olisi ollut nollattavissa, mutta nyt tuli yli satanen myöhiä.

JAKSO 4:

Hikiällä radan varressa pari pitkää siivua ja oikeasta kohtaa kääntymisiä. Pari varmistusta ja yllättäen aika hupeni käsistä. Puhtaasti ja -67.

JAKSO 5:

Peruskartalla pari poikkeamaa ja tarkka RT 52 myöskin kyytiin, kuitenkin -23 JATilta.

JAKSO 6:

Kannokkoa ja soralaania. Ekalla kiekuralla vähän kummeksuin polkuja ja jouduin ottamaan vähän uusiksikin. Lopulta kaikki kyltit oikein ja kohti pitkää "sormea" kymppitonnin kartalla. Todellisuudessa kartassa taisi olla vähän kahtakin mittakaavaa, koska RT:n 86 hakeminen tuotti uskonpuutetta mittojen heittäessa oudosti. Meno oli toisella kierroksella jo sujuvampaa ja pari paikkaa olisi voinut jopa oikaistakin, jos olisi osannut uskaltaa. Puskan kierrossa tyhjän päällä lymynnyt 11 löytyi myös kortille, lopulta aikaa -239. Vanhan tien piikin kautta JATille, mutta ei ollut kylttejä...

JAKSO 7:

Vanhaa kunnon ST-ajoa, tästä olisi isäukkokin tykännyt. Ensimmäinen vanhanpohja 00 vaati pientä tarkkuutta ja kuskin haistoa, olipa vähän ajettavuuskin lopussa haasteellista. AT:n jälkeen alkoi herkku, vanhalla peruskartalla hyviä lähtöjä ja kääntymisiä. Välillä 41-42 meinasi usko loppua, varsinkaan kun kylttejä ei tullut vastaan. Lopulta takavinon kääntymisenkin kyltti, joka palkitsi vasta paikan, piti peruuttaa Tercelin taittumattomuuden vuoksi. Välillä sai ajaa aikaa hyvinkin kiinni, mutta parin lähdön katselu maksoi sekunteja, ja lopulta JATilla seisoi taulussa -156.

JAKSO 9:

Siirtymän jälkeen pitkästä aikaa Hyvinkään lentokentän ja radan maisemiin. Rauhallinen oma paikka ajella ja ensimmäiset seitsemän kylttiä suorilla ilman ihmettelyjä tai peruutuksia. Vaihtopisteen 51 ympärillä kisan mustin hetki, joka sitten lopullisesti maksoi kisan voiton. Musta Audi edessä ja kartturi tohkeissaan nuotittaa varmalla baritonilla kuskille suunnan ja antaa vielä matkankin seuraavaan takavinoon. Jäipä huomaamatta tien yli mennyt viiva, jota Audi juuri katsoi ja kaivoi korttiin RT:n 17. Me emme. Ja sitten se kolmesataa ja takavino vasen. Luin muka kuviorajan mutkaakin ja käännytin edellisestä katsomatta sitä mittaa. Ja olihan se ratamestaaja asettanut käännökseen väli-AT:n, kuitattiin vielä 1800 pistettä lisää eli noin 2200:n pisteen 300 metriä... Hiukan kyllä aprikoimme, jatkoa hiihtomajan tiellä, mutta kyllähän Tercelillä crossipoluille saa mutkat sopimaan, jos ei muuten niin väkisin. Emmekä tohtineet lähteä katsomaan oikeaa väliä takakautta, kun tien pielessä oli oikein ulkotulet juhlien merkiksi. Jotta näin ja kartturi sai ansionsa mukaan. Loppujakso jälleen sujuvan puhtaasti ja JATilla luokan toiseksi pienimmät aikapisteet, -548.

JAKSO 10:

Vauhtipuistoon mentiin peruskartalla ja koitin katsoa konnankoukut ja rotanloukut rauhassa. Lähtöaikavenytyksemme kostautui, kun Audi ja Starlet hyökkäsivät peesiin. Radalla meinasi olla kilvanajoa, kun välillä oltiin hyökätä Starletin sivuovesta sisään. Käskin rauhoittaa ja tehtiin omaa työtä. Sen kunniaksi kyltti 98 varikolta pois ja lopullinen saldo kolme puuttuvaa oli täynnä. Välillä haettiin lähtöjä ja välillä mentiin kuin mitkäkin mestarit. Tuloksena JATilta melko karut -627.

Lopputuloksissa hukattu AT verotti aika tavalla, mutta häntäpää ei tullut edelle, joten pokattiin kuitenkin kolmas sija kattiloiden kera. Kisa oli tämän vuoden parhaimmistoa reitiltään, monipuolinen ja napakka. Oma tyhmyys toi karvasta makua suuhun, mutta kaikkinensa hymyssä suin suuntasin kotimatkalle bensankatkuisella Subarulla...

Kausi päätetään Oskarissa ja sitten aloitetaan terottelemaan kynsiä talvikisoja varten.

Kisaraportti: SM UFAK-lenkki 22.10.2011

Kevyt versio viimeisen SM-osakilpailun läpäisystä tuli raapustettua edelliseen tekstiin, joten nyt sitten jaksoittain pieni silmäys kisaan.

JAKSO 1:

Mittiksen jälkeen ensimmäisellä pistevälillä lopun kulma 05-kyltin kanssa ei oikein osunut omaan lukuun ja vähän piti ihmetellä, josta sitten rankaistiin AT:n myöhillä (-46). Itse "lämmittely" sujui kohtuudella, vaikka kerran tuikattiin turhaan vallin taakse ja aikaa paloi palaillessa. Lopussa yksi ylimääräinen varmaan päälle sekä pari varmistelevaa ohiajoa, joista aikapisteitä plakkariin AT:n myöhillä terästettynä -314.

JAKSO 2:

Pienessä montussa oli meno jo kohdillaan ja paikka ajettiin kerrasta ilman ihmettelyjä. Myös sekä meno- että paluureitit otettiin sujuvasti. Aikaa -139 eli ihan ylempää keskitasoa.

JAKSO 4:

Pöllipinojen välissä alkoikin sitten todellinen takkuaminen. En saanut mittoja sopimaan ja välien laskeminen meni mustalla kentällä vähän syteen. Välillä oli niin kirkasta valoa vastassa, ettei menosta meinannut tulla mitään. Aikaa paloi, samoin kytkintä peruutuksissa. Isoja poikia suhahteli ohi sieltä ja täältä eikä tekeminen tuottanut kovinkaan suurta nautintoa. Huokaus helpotuksesta JATille puhtaalla reitillä, mutta aikaa repussa -1294, ei niin ylintä keskitasoa enää...

JAKSO 5:

Pistevälit 20-21-22 oli meille työtä ja tuskaa. Mitat eivät osuneet yhteenkään käännökseen ja kuumeisesti mietittiin ratamestarin jekkua loppuun saakka, kun ei tullut kuittaavaa kylttiä. Puomin jälkeen asfalttitiellä ihmettelin kyllä muotoa, mutta ei tajuttu kurkata tien yli. Miinukset koneessa palattiin vielä kerran hieromaan paikkaa, mutta edelleenkin ratkaisua haettiin väärästä kohdasta ja sinne jäi kisan ensimmäinen puuttuva. AT kiitti ja kumarsi -260 pistettä

Montulla hutiloitiin eka kierros jotenkin läpi, mutta toisen alussa kasan kierto ei tuottanut onnistumista. Varsinkin kun hokattiin ekalla lenkillä pois jäänyt RT 13. No, siihen jäi se kasan kierto, ja sitä myöten helppo RT 56, kun ryhdyttiin paikkaamaan ekaa lenkkiä. Synkkä jakso kruunautui JAT:n myöhillä -548.

 

JAKSO 6:

Siirtymällä olin onneksi vielä tietämätön edellisen jakson puuttuvista, vaikka suussa vähän kaihersikin ajanhukat. Pieni monttu siististi läpi ja RT 34 kyytiin aikapisteillä -62. Ja tauolle kuulemaan selvityksiä MRT:stä. Ai mikä MRT...?

JAKSO 8:

Tauolta lähdettäessä Tercelin ensimmäinen ontuminen tämän vuoden aikana, tripin anturi irtosi ja mitat olivat poissa pelistä. Kuski sadatteli hetken ja valitteli, kun tässä vara-autossa ei ole toista anturia, kuten kilpurissa... Teollisuusalueella MRT kyytiin ja Loukkuharjun halleja kiertämään. Oli todella kiva jakso ja hauskaa kilvan ajoa Audin kanssa. Tuloslaskennassa olin tosin mieli mustana, kun RT 32 oli jäänyt keskeltä kenturaa pois. Olisi kuulemma pitänyt mennä ennen keltaista nauhaa tai jostain siitä. Häkellyin nauhasta ja oletin, että tuosta vaan nauhan mukaan näköjään mennään. Semmosia siimoja... Kisan kolmas puuttuva ja aikaa -156. Tulo-AT:lta tuli arvalla +33.

JAKSO 9:

Sitten alkoikin legendaariset alueet, joilla tuli kai joskus eksyttyä kultaisella 90-luvulla. Jenkkapirtti lähti sujumaan hyvin, tosin AT:lta arvalla -7. Autoja alkoi olla jo ruuhkaksi asti ja turha sekoilu tuli viimeisellä kiekalla, kun lähdin ajattamaan vasenta metsään väärältä tolpalta. Reitit nollille ja ajasta -343.

  

JAKSO 10: 

Sitten se alkoi... Pistevälillä 49-50 sisäänmeno ihan oikealle suoralle tielle ja sitten se "noin" 300m. Vetävä risteys oli väärän muotoinen ja katsottin eteenpäin. Ei löydetty sopivaa. Ja takaisin alkuun. Sen jälkeen sitä väärää tietä kolme sataa ja oikealle. Ei sovi, mutta nyt mennään läpi asfaltille asti ja pisteestä 52 kiinni. Kierros valtatien kautta uudestaan alkuun. Ja taas autoja edessä, onneksi myös Koivistot. Uudestaan sitä oikeaa uraa se kolme sataa ja sama väärä käännös. Mikä p****le tässä nyt on juonena?? Koivistot pakkia ja eteenpäin hetken matkaa. Ja siitähän se oikea muoto käännökselle löytyi. Eikä kilpiä... Aikaa paloi rutkasti ja nyt olikin sitten nollaamista, jotta loput pitkästä jaksosta menisi putkeen. Jatko sujuikin ihan kohtuudella ja reitit löytyivät välissä letkassa ja välillä yksin. Mitan puuttuminen hankaloitti peruskartoilla etenemistä, mutta jakson loppua kohti alkoi sujumaan, jopa RT 43 otettiin suorilla. Pistevälillä 56-57 RT 61 jälkeinen muoto ei osunut kerrasta ja halusin palata hakemaan. Oikeanlainen polku löytyikin ja samalla eräs Audi Turun seudulta. Saatiin vähän vauhdin mallia, kun tuupattiin kentän syrjää. Mutta niin vain jäi kisan neljäs RT, 63, johonkin kanervan juureen. Lopussa sentään ajatin kuskin sekä 67:n ja 42:n kautta JATille, myöhiä -1501. Audilla muuten -626...

JAKSO 11:

Ja sitten tien toiselle puolella. Tästä tykkäsin ja alku sujui ihan kohtuullisesti. Polkuviidakkoon tullessa autoja oli alueella enemmän kuin laki sallii. Ja sehän tekee poikaa, kun mennään joka suuntaan ja rännit ovat vanhaan malliin kapeita. Eka kierros vaatii aukolta uuden oton ja kun RT:n 27 jälkeen noustiin mäkeen, oli samaa paikkaa ajamassa viisi autoa. Yksi lähtö jäi huomaamatta ja tultiin pitkäksi. Paikkaamaan ei oikein pystynyt, kun väkeä oli edessä ja takana. Lopulta oli pakko ajaa ympäri koko alue ja ottaa uusiksi. Sitten sujuikin loppuun asti. Leone-parin peräkin säilyi lommoitta...;) Aika -771. 

JAKSO 13:

Olimme päässeet rauhalliseen väliin ajelemaan ja motarihengähdyksen jälkeen oli hyvä tsemppi päällä. Pisteestä 68 lähdettiin toiveikkaana monttua kohti. Pieni kulma napakasti ja ilman mittaa etsimään käännöstä oikealle. Risteys tuli ja oikealle. Heti kaksi vaihtoehtoa, ja muodolla päättelin otettavaksi oikeanpuoleisen. Pudotus pieneen monttuun, umpiperä. Takaisin ylös ja toista eteenpäin. Yritin hakea vasenta vallin viereen, mutta ei. Mikään ei täsmännyt ja taas vaikutti umpiperältä. Jälleen takaisin ja pohdintaa. Mennäänpäs kolmekymmentä metriä eteenpäin ja sieltähän se löytyi uusi ja oikea risteys. Mitta olisi ehkä pelastanut ja kiva oli kotona katsella ilmakuvista näitä vääriä monttuja... Hyvästi sujuva lopun alku. RT 74 jäi jo edellisen häkeltymyksen jalkoihin, vaikka vähän muotoja yskinkin. Annetaan mennä...

Montulla homma sujui, kunnes lähestyttiin vaihtaria 69. Taas oli autoja ympärillä ja kuski huomasi RT 37:n alasmenossa. Itsellä oli kartat sekaisin ja yritin nopeasti tsuumata jatkoa eteenpäin. Heti kun oli pudotettu alas, tajusin, että pitäisi muuten olla tuolla vallin päällä. Kuski totesi, että takaisin ei pääse. Emmekä hoksanneet katsoa, että vierestä tullut väärä ura olisi ollut ajokelpoinen myös ylöspäin. Viisaat päät yhteen, notta mitä tehtäisiin... Ainoa vaihtoehto oli ajaa koko alue ympäri ja uudestaan alusta koko monttu. Nyt olikin sitten aikaa plakkarissa jo ihan tuhdisti. Loppuviiva jo vähän paremmin Koivistojen jälkiä haistellen. Voi itku sentään, mikä seikkailu, ajasta -989.

JAKSO 14:

Viimeisenä puristuksena ekan jakson alue uudelleen ja vähän perusteellisemmin. Ennakko-AT:lle jouduttiin peesaamaan Koivistoja ja laskemaan minuutti leimaukseen, koska compusta ei ollut apuja. Kuviot menivät ihan kohtuudella läpi, vaikka kerran putosin kartalta ja RT 54:n jälkeen takavino ei meinannut asettua paikalleen. Välillä mentiin Koivistojen edellä, välillä perässä. Joitakin mutkia piti ihmetellä, mutta lopulta viimeisellä JATilla oli hyvä maku. Reitit puhtaasti ja myöhiä -598. Kisan viimeistä kylttiä piti haeskella, kun ei meinannut löytää reikää, mistä reitille olisi päässyt. Mutta lopulta sekin löysi paikkansa kortilla.

 

SUMMARUM:

Aikapisteitä kauden pohjanoteeraus 7064 ja viisi puuttuvaa. Sähellykset ja vaikeudet huomioiden seitsemäs sija ja A-luokan voitto oli kyllä todellinen yllätys. Välillä kun tuntui, ettei tästä voi kuin parantaa. Hieno kisa ja sitähän se on AS parhaimmillaan: löytämisen riemua ja tuskanhikeä :)

Vaikeuksien kautta uran paras SM-sija, 7.

Viikko toivuttu Vierumäen reissusta. Varsinaista kisaraporttia en ole saanut vielä aikaiseksi, koska väliin kotijoukotkin vaativat oman panostuksensa. Ennen kuin raportti joskus ennen Riksun kisaa pölähtää eetteriin, niin tässä päällimmäiset tunnot vuoden viimoisesta SM-osakilpailusta.

Lähtökohdat tulikin jo todettua edellisessä tekstissä, joten karavaanimme suuntasi rennoin rantein kisapaikalle. Vallitseva pimeys toi oman haasteensa, samoin lähtöpaikka isojen poikien joukossa... Alku oli ihan sujuvaa ja ensimmäisillä jaksoilla oltiin kohtuullisen hyvässä vauhdissakin. Ongelmat alkoivat sahalla pöllipinojen välissä, kun itselleni sopivia suunnistusperusteita ei löytynyt, osuvista mitoista puhumattakaan. Aikaa paloi tolkuttomasti, vaikka reittisaldo näyttikin yhä puhdasta. Ensimmäistä MRT-asemaa ei löydetty etsiskelystä ja hajusta huolimatta, käteen jäi karut myöhät AT:lta. Tauolle mennessä alavire jatkui, kun soramontulla hukkui helppo RT (56) paikkauskierroksen jalkoihin.

Tauolta lähtiessä kuului vieno kilahdus autosta, ja samalla katosi mittarista lukemat. Toisin sanoen loppukisa tultaisiin vetämään ilman tietoa matkasta tai ajasta. Kolmas reittivirhe tuli ensimmäisellä teollisuusalueella, joka muuten tuntui sujuvan ihan mukavasti. Jenkkapirtiltä selvittiin yhdellä sekoilulla, mutta ilman RT-virheitä. Lentokentälle sisäänmeno on oman tarinansa arvoinen juttu, mutta todetaan nyt vaikka vaatineen noin 400 aikapistettä. Lopusta RT 63 pois Audin peesissä vääntäen. Kieltämättä mitan puuttuminen hankaloitti varsinkin tuolla. Tien toisella puolella ruuhka oli armoton ja yksi pitkäksi ajo vaatii kokonaisen kierroksen, jotta päästiin paikkaamaan. Olihan kerrassaan ahdasta. 

Motarisiirtymällä tsempattiin itseämme loppukiriin. Ja täydellinen katastrofi montulle mennessä, ansaitsee oman juttunsa myöhemmin. Samassa pois kisan viimoinen puuttuva eli 74. Montulla toinen katastrofi, joka maksoi taas kolmisen sataa pistettä. Tuskanhikeä ja M-luokkalaisten peesejä. Siinäpä se. Viimeinen jakso ihan kohtuullisesti ja puhtaasti, joten hyvä mieli joka tapauksessa. 

Saldona siis viisi puuttuvaa ja pirusti aikaa. Tällä irtosi kuitenkin, hiukan yllättäenkin, seitsemäs sija ja A-luokan voitto. Loppupisteissä tämä tarkoitti kuskille sijaa 11. ja kartturille 12., joten ensi kaudella pari Karppinen-Saarinen nähtäneen M-luokassa. Notta semmoista. 

Katse lauantaihin menneistä oppien

Lajin pääfoorumi oli nostanut blogini linkkivinkiksi, joten paineet niskassa kasvoivat tekstin tuottamiselle. Syysloman AS-ajatelmat ovat pyörineet lähinnä ensi lauantain UFAK-lenkissä, josta pitäisi kaivaa sijoitus alle 19 kaunistellakseen vielä kauden SM-sijoitusta. Tällä hetkellä on vielä teoreettiset mahdollisuudet kiilata 15 parhaan joukkoon, mikä leikillisesti ajatellen voisi tarkoittaa nousua kerralla C:stä M-luokkaan. Minua viisaammat ovat kuitenkin todenneet, että se ei ole mahdollista.

Kuusankosken SM-reitistä jäi mieleen lähinnä tuskastuminen Selänpään pimeässä. Tulihan todistettua sekin, että yhdellä jaksolla voi jäädä kolmatta tonnia myöhään, vaikka ei edes varsinaisesti eksyisikään. Toisaalta siellä hakkuuaukealla kaivatin sitä neliötä kolme kertaa, molemmista suunnista. Homma meni kokonaisuudessaan ihan tökkimiseksi, kun vähän joka puun taakse piti kurkistella. Suurin osa reiteistä löytyi, mutta muutama jäi löytämättä ja palkintona oli lakujen lisäksi nelossija A:sta ja yleiskisan 14. Välillä tosin tuntui, että auto meni enemmän taaksepäin tai seisoi, kuin eteni viivaa eteenpäin...

Ehkä oma lukemistyyli olisi kaivannut etenkin kankaalle jotain muutakin kuin pelkät polut ja muodot, joiden kanssa en päässyt yhteisymmärrykseen. Tai no, olihan siellä ne kaksi koivua ;) Yhtä kaikki, kisassa oli purtavaa ja tekniikkaa noihin oloihin pitää vielä hioa. Joinakin hetkinä turhautuminen oli kabiinissa vahvasti läsnä ja kuljettajaa käy kiittäminen pitkästä pinnasta kartturin yrittäessä yhä uudestaaan ja uudestaan... Ehkä UFAKin kisaan voisi taas yrittää löytää etenevämpää tyyliä. Tai sitten eksytään totisesti, mikäli kisa-alue tulee sisältämään erään lentokentän Vääksyn seudulla...

Lajitaitoja tuli pidettyä viime sunnuntainakin yllä, kun teimme ensimmäisen katselmuksen ensi vuoden SM-kisamme reittiin. Muutama aika hykerryttävä paikka löydettiin ja nyt alkaa lupien rauhallinen pohjustaminen. Kiintoisaa olla taas ratamestaroimassa tämänkin lajin parissa. Tavoitteena on tehdä sellaista reittiä, jota itsekin haluaisi ajaa tai lukea. Vajaan vuoden päästä nähdään, kuinka onnistuttiin. Ehkä sitä ennen voidaan jotain ennakkopaloja heitellä tännekin, mikäli päämestaaja antaa luvan julkaista.

Lopuksi pari sanaa tämänkin blogin tarkoituksen ja otsikon maailmasta. Eli kymmenkunta starttia on nyt takana "paluussa autosuunnistuksen maailmaan", ja täytyy sanoa, että vahvasti koukkuun sain itseni jäämään. Toki onnistumiset ovat ruokkineet menoa yhä enemmän, mutta hauskaa on ollut taas huomata, kuinka hienosta lajista on kysymys. Samaan hengenvetoon täytyy tietysti olla huolissaankin, kun miettii osallistujamääriä ja kisojen määrää. Periaatteessa olen itse saanut harrastaa ihan riittävästi, etenkin jos otetaan huomioon Kanta-Hämeen harkkarisarja. Mutta muutoin tilanne ei ehkä ole niin ruusuinen. Aprillin maalissa eräs (tervas)Kannokiertäjä totesi jotenkin seuraavasti: "Kuule Timo, kyllä tämä on kuoleva laji..." Kieltämättä 40 paria/kisa voi olla kuolonkorahtelua, mutta itse haluaisin vielä uskoa toisin. Ehkä tuleva lisenssimuutos voi tuoda lisää satunnaisia kävijöitä, kokeilijoita tai paluumuuttajia. Eniten itse toivon sen tuovan lisää kisoja. Ehkä jopa näiden laadukkaiden, ja mielestäni jopa liian hyvien, harkkareiden sijaan.

Autosuunnistuksen markkinointi, jota foorumillakin tasaisin väliajoin mietiskellään, on mielestäni erinomaisen hankalaa toteuttaa lajin monimutkaisuuden vuoksi. Samaan törmäilen itsekin, kun koitan tutuilleni selittää lajin olemusta edes pinnallisesti. Kokeilun kautta voi jäädä koukkuun ja ehkä se on kuitenkin se pääkanava, johon näitä harkkareita tarvitaan. Tällä hetkellä lajiin sisääntuloprosentti on toki selvästi pienempi kuin toisesta päästä tapahtuva poistuma. Tämä näkyy tietysti muuallakin ikärakenteen vuoksi, joten ei pidä masentua. Heikkilän Juhan kanssa oli puhetta lajin esittelystä esim. juoksusuunnistuksen iltarasteilla, joissa ainakin Tampereen seudulla käy 300-500 osallistujaa viikottain. Ja esittely nimenomaan pienen demon kautta eli parilla pistevälillä saisi ihan oman kokemuksen lajin ideasta. Sen jälkeen sopivan ajan päästä harkkari samalle seudulle voisi toimia. Katsotaan nyt, saadaanko juttua vietyä eteenpäin ja omaa intoa pidettyä yllä.

Mutta nyt virittelemään kynät ja viivaimet huomista varten valmiiksi. Ja ei muuta kuin vauhtia :)

ABC Lapua Cup 24.9.2011

Vajaa viikko on mennyt toipuessa Kuusankosken yöajosta ja erityisesti Selänpään lentokentän toisesta jaksosta. Viikolla tuli jo tosin palattua lajin pariin, kun kävimme pokkaamassa Kanta-Hämeen AS-sarjan pokaalit Iittalasta. Kiitokset järjestäjille niin itse sarjasta kuin palkintojenjakotilaisuudestakin.

Mutta nyt jo aiemmin luvattuun raporttiin Lapuan cup-kisasta. Menomatkalla spekulaatio kosketti lähinnä sitä, että oikeastaan tuleva kisa oli pakko voittaa, mikäli kokonaismestaruutta mielisi. Ja näinhän se lopulta olikin. Mukava tunnelma kohosi siinä vaiheessa, kun pidimme lyhyen jaloittelutauon, ja kartturi astui kirjaimellisesti p*skaan. No, eipä arvannut kartturi kuinka lähellä totuutta oltiin ajatellen tulevaa kapinaa. Sade alkoi juuri Seinäjoen jälkeen, mutta emme osanneet kuvitellakaan, kuinka märkää tulisikaan olemaan...

Ensimmäiselle jaksolle kaikki piti olla selvää, mutta kartan vihreät pisteet eivät asettuneet maastoon haluamallani tavalla, ja meno oli tökkivää. Viimeisellä kierroksella olin sitten todella huolimaton ja jätin 02-kyltin alokasmaisesti hakematta. Lisäksi vielä liki kolme minuuttia myöhiä.

Jokkisradalle mennessä olosuhteet alkoivat selviämään ja etuvetoisia alkoi käymään sääli. Ensimmäisen käännöksen jälkeen tömäytettiin eturengas kiveen oikein huolella, mutta onneksi vaurioilta vältyttiin, kuten lopulta koko kisassa, kuin ihmeen kaupalla. Niittyosuudella lähinnä surffailtiin sinnepäin, mutta radalla homma alkoi jo sujua ja reitit tuli puhtaasti B-luokan pienimmillä pisteillä. 

Jouttikallion louhosmontulla kierroksia ja tarkkoja kylttejä piisasi, varsinkin kun tässä vaiheessa ajettiin ihan omaa cupin jälkeä MA/NEZin sijaan. Ensimmäisellä pistevälillä tuli yksi nukahdus, joka maksoi turhaa aikaa, mutta muuten tultiin aika hyvin. Paras reitti oli ehdottomasti taulu 30, jonne välillä 21-22 piti ottaa tarkasti. Mekin kävimme varmuuden vuoksi katsastamassa ensin 00:n , vaikka oikea haju oli kyllä päällä. Pohjat kestivät hyvin ja sai antaa mennä oikein kivasti. Puhdas reitti ja toiseksi nopeimmin.

Seiskajaksolla oli monennäköistä paikkaa. Kaikki meni suunnilleen kerrasta läpi, vaikka välillä 29-30 kuviorajan pistoa etsittiin pariin otteeseen, eikä muuten löydetty... Muutama varmisteluylimääräinen ja toiseksi pienin aika.

Toisella radalla sujuvuus oli melko hyvää, vaikka ekalla viivalla hiukan mietiskelin 03-kylttiä, enkä lopulta ottanut. Ylimääräiset jäivät siis tällä kertaa laittamatta ja tuloskortti oli puhdas, niukat aikapohjat ennen paikallisia kanssakilpailijoita.

Tauolla päiviteltiin hetken aikaa vallinneita olosuhteita, mutta oltiin kuitenkin varsin hyvällä mielialalla. Olo oli melko luottavainen myös reittien suhteen. Pimeys oli juuri laskeutunut ja Kuortaneen keikka vielä edessä. 

Pitkä siirtymä toteutti toiveen siitä, että jokkisradan toinen keikaus oli päätetty jättää väliin. Oikea ratkaisu ainakin meidän autokunnan mielestä. Välillä tuntui vähän ajelulta ja puudutti, kun edettiin kohti loppuhuipennusta. Pari kepposta (48 ja 68) piti kuitenkin vireessä ennen kuin loppu läväytettiin silmille.

Viimeiset jaksot oli kyllä todellinen finaali. Pohjat kestivät tällä kertaa hyvin lähes joka puolella ja pimeys teki lisää haastetta tasaisilla montunpohjilla. Huolimattomuus lähdössä ja jopa rauhallisella vauhdilla maksoi kyltin 85, joka olisi pitänyt ihan helposti ottaa. Kun oli vielä kartallakin ihan selvä paikka. Vaikeutta tarjosi se, että kylttejä vilisi joka puolella ja kuski tarjoili sieltä täältä otettavaa. Itsestä vaan tuntui, ettei mikään kelvannut ja epävarmuus kaihersi mieltä. Mutta kun kartat oli tarkkoja ja viiva selkeää, niin minkäs teet... Ekalla kierroksella aikaa paloi pisteeltä 60 lähtöön, jossa kuvioraja oli hämmentävä. Loppu tuli ihan hyvin, ja leimakin huomattiin, vaikka kuskin puoli olikin jo kaatunut. Yksi pois ja ylivoimaiset aikapohjat.

Uusi lähtökulma ja taas mentiin. Tällä kertaa selvempää kauraa eikä puuttuvia. Ajassa jälleen pohjat. Viimeisellä kerralla painoi yhä muutamat ajamattomat ja näkyvät kyltit, mutta tiedossa ei ollut, että lopussa ajettiin MA:n viivaa NEZin mennessä omaa jälkeeän. Ovelaa oli. Muutamaa paikkaa hierottiin ja yksi jouduttiin kiertämään kaukaa, kun ruåtsalaiset makasivat reitillä lammikon pohjalla. Meistä ei vetoapua ollut, koska autosta on koukut ruostuneet pois... Lopussa ajoimme uudestaan leimalle, tosin tällä kertaa reippaasti läpi huomaamatta, mistä seurauksena oli kisan kolmas puuttuva. Ajassa jäimme kakkoseksi Alakoskela-Lehtiniemelle. 

Maaliin ajellessa tuli huokaistua parikin kertaa, mutta kokonaisuudessaan totesimme kuin yhdestä suusta kisan olleen hyvä. Olosuhteillehan ei kukaan mahda mitään, varsinkaan sateelle. Kartat olivat tarkkoja ja reitit rehellisiä eli juuri sitä mistä itse pidän. Aina löytyi joku peruste valinnalle tai jatkolle. Kortteja tarkastaessa harmitti kolme puuttuvaa, varsinkin kun se leima tuli ajettua läpi. Tulos riitti kuitenkin melko selvään voittoon pienimpien aikapisteiden turvin ja kuittasimme samalla myös CUPin nimiimme. Näin saatiin Anssinkin harteilta karistettua cuppipeikko pois. Samalla varmistui nousu A-luokkaan tulevaksi vuodeksi. Omalla kohdalla se taisi olla sitten suoraan C:stä A:han, koska ei ilmeisesti aikanaan pinnat riittäneet viralliseen nousuun. Mutta kun oli pakko pikkupoikana aloittaa B:stä kuskin vuoksi.

Kiitokset järjestäjille tuhdista kisasta! 

Kuusankosken yöajo onkin sitten ihan toinen tarina...

Lapualta

Kohta on jo edessä lähtö Kouvolan eksytyksiin, eikä Lapualta ole ehtinyt edes analyysia naputella. Tulossa on ehkä jo huomenna, jos illan kapinasta selvitään kunnialla ja ihmisten ajoissa. Tuota soppii kyllä eppäillä...

Sen sijaan pieni videokokeilu tuli koostettua Lapualta pimeyden keskeltä. Videosta selviää myös kaksi kolmesta reittivirheestä (85 ja leima), se ensimmäinen (02) jäikin heti sinne vihreiden pisteiden keskelle...

Mutta nyt Voikkaamaan!

Wanhoja muistellen

Jyväskylästä tuli voitto, vaikka ei oltaisi sitä ansaittu ainakaan suorituksen perusteella. Erityisesti oma tekeminen oli tökkimistä monin paikoin. Lisäksi tuli muutama helppokin virhe ja reittejä hukkui kaikkiaan peräti kahdeksan. Sikäli tilanne on tietysti mielenkiintoinen, että lauantaina Lapualla on mahdollisuus jopa Cupin voittoon. Mutta ryhtiliike on tultava, ainakin oman tyytyväisyyden takeeksi.

Loppuun pari vanhaa arkistokuvaa. Keltainen Corolla, jolla varsinainen kilpailu-urani alkoi vuonna 1994 ja musta Subaru, jonka puikoissa olin viimeisessä kisassa ennen reilun kymmenen vuoden tauolle siirtymistä.

XXXVI Aprilli-ST 3.9.2011

Perinteinen AS-kisa Toijalan-Urjalan  nurkilla oli meidän autokunnallemme kauden toinen SM-osakisa. Turengin tyhmien virheiden välttäminen oli pääteemana ja siinä myös kohtuullisen hyvin onnistuttiin. Vaikka joskus 90-luvulla olen nöösipoikana ollut Toijalan nurkille viivaa tekemässäkin, oli tässä Aprillissa 90% reitistä minulle täysin tuntemattomia alueita. Ainoastaan lopun jokkisradalla olen ennenkin touhunnut ja siellä olen myös ottanut ensimetrit auton ratissa. Vuotta en nyt lähde julkistamaan...;)

Alku Toijalan keskustassa sujui huolellisesti ja pitkällä 50-tonnisen siivulla yritin haistella vanhanpohjia, mutta tällä kertaa poikkeamia ei tarvinnut tehdä. Tosin yksi paikka paljastettiin välillä 6-7, ja myöhemmin illalla se sitten myös kaivettiin esiin tosin takakautta. Tämän voi tunnustaa, että joskus ennenkin tuota kyltin 45 paikkaa on kaiveltu eli tässä vanhasta hajusta oli hyötyä.

Ensimmäinen pyöritys männikössä meni parilla ohiajolla, mutta muuten sujuvasti. Koko kisaamme leimannut aikojen epävarmuus kostautui ennakko-AT:lla. Tälläkin kertaa luulimme tulevamme ihan ajassa. Toinen pyöritys montulla meni ihan sujuvasti, mutta asema 88 jäi leiman jälkeen jonkun kasan taakse eli siitä napsahti ensimmäinen kisan kolmesta puuttuvasta. JATia ennen ollutta 06-kylttiä jouduttiin kaivamaan pariin otteeseen ennen kuin osui ja sopi.

 Neljäs jakso jatkui ihan sujuvasti, mutta välillä 19-20 piti varmuuden vuoksi ottaa D-lenkiltä molemmat kilvet, vaikka kerralla mentiinkin oikein. Tää on niin tätä. Asemalta haettiin sitten uudet kartat ja sen jälkeen autossa tuli hiljaista, kun kartturi putosi palikat: Mitä h**vetin hevosenkiä???

En ole sääntökirjaa niin tarkkaan lukenut, että ihan satavarmasti tietäisin, miten tulee toimia. Mutta muistissa oli, että lyhintä reittiä sinne avonaiseen suuhun. Ja sekös olikin helppoa aseman ympäristössä ja annetuilla kartoilla+poluilla. Ensin yritin piirtää jotain, mutta totesin sen sotkevan enemmän kuin auttavan. Joten ei muuta kuin rauhallista määrittelyä vähän kerrallaan. Nyt alkoi olla autoa alueella jo ihan haitaksi asti, mutta kuin ihmeen kaupalla kuviot selvitettiin ilman yhtäkään puuttuvaa tai ylimääräistä, vieläpä ihan kohtuullisessa ajassa. Jos minulta kysytään, niin kyllä tuo määrittelytapa sopii siirtymille, mutta tuommoiset paikat viivalla, kiitos. Joka tapauksessa ihan mukava alue.

Sama peli kengillä jatkui ja tarkkana sai olla. MRT haettiin, vaikka ensin kurkattiin perinteisesti hallin sisään. Tauko tuli jopa hiukan yllättäen vastaan, mutta huili oli ihan paikallaan. Pitkä loikotus Punkalaidunta kohti oli vähän tylsähkö, ja jälleen onnistuimme saamaan turhat ennakot JAT 7:lle. Ei ymmärretä ei.

Seuraava jakso oli meille paikoin hiukan ahdas, mutta hyviä suunnistuspaikkoja oli ja sai mukavasti askaroida. Aikaa paloi muutamassa paikassa, kun ei vaan saatu farmari sopimaan puiden väleihin. Jotain olisi voinut vähän oikaistakin, mutta vielä ei taito riitä. Niin ne huiput kuulemma tekee. Pistevälillä 47-48 miehitetty löytyi, mutta siitä tohkeissamme jäi yksi vaihtopiste huomioimatta ja seuraavat AT + JAT meni ihan arpomalla, molemmista iloisesti myöhiä. Kymppijaksolla alku oli sujuvaa ja päästiin kuviinkiin. Takkuaminen alkoi 58-59 välillä, kun täräytin mitat pitkäksi ja lähtöä romun vierestä hierottiin kolmasti. Oli siinä tuomarilla naureskelemista. Oliko se niin, että kävellen olisit jo perillä ;) Loput jaksosta tuli jo ihan siististi.

Sitten olikin vuorossa totaalinen putoaminen. Alun 20-tonniset mentiin nätisti, mutta jo välillä 65-66 oli aistittavissa tökkimistä. Seuraavalla pistevälillä lähdin ajattamaan lenkkiä väärinpäin ja kun koitti 67-68, oli palikat taas lattialla. Turhan rehvakkaasti koitin ajattaa muotoa tyhjän päällä ja tietäähän sen miten siinä käy. Pari kertaa uusiksi ja päätepisteen etsintää, kun epätoivo alkoi kasvaa. Lopulta ihan rauhassa koko juttu uusiksi ja kerralla oikein. Miksi aina pitää hakata päätä seinään? Sano se. Kaikki taulut korttiin, mutta melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Toiselle tauolle mennessä otettiin kolmen letkasta viimeisenä hiljainen poistuminen MRT:lle. Paikkasi edellistä sohellusta ja kohtotti mieltä. Tauon jälkeen  jälleen koneen mukaan nollilla JATille, tuloksena toista sataa ennakkoa. Näin.

Kuten jo kerroin, välillä 89-90 vanhapohja haettiin takakautta ja luultiin jo, että ei täällä näköjään mitään ollutkaan... Itse jakso soralaanilla sujui jo pimeässä ja tuntui jopa ihan kohtuullisen hyvältä. Jep, viimoiselta pisteväliltä taulut 24 ja 13 pois. Jälkimmäinen ilmeisesti ajettiin takakautta korjaten, mutta ei nähty kylttejä. Ja niinhän sen pitää ollakin. Jokkisradalle mennessä meni vähän tökkimiseksi ja tuli otettua turhaan sekä 87 että 72, taas kerran varmuuden vuoksi. Ja toki myös "Aprillia" kuskin pyynnöstä ;)

Viimeisen jakson olisi voinut jättää ehkä ajamattakin, mutta näin tällä kertaa. Möykkyjä koluttiin letkassa ja koitettiin nähdä kaikki reitit. Ja näin myös kävikin. Siirtymällä maaliin havaittiin myös kisan toinen peura, ei osuttu. Maalissa olin todella yllättynyt, kun vain kolme reittiä puuttui korteilta. Ja kun aikakin oli enemmän kuin hyvä meidän kalustolle, keikuttiin pitkään kärkipaikoilla. Isojen poikien jälkeen sijoitus lukittui kasiin ja A-luokan voittoon. Kieltämättä oltiin vähän hämmentyneitä.

Katsotaan nyt, kuinka korkealta pudotaan Jyväskylässä...

Kiitos järjestäjille hienosta kisasta! Ensi vuonna toivottavasti uudestaan...

Kohti Syys-ST:tä

Nyt on tavarat siirretty uuteen kuntaan ja osoitteeseen. Pirkkalassa taisin olla kunnan ainoa autosuunnistaja, Ylöjärvellä ymmärtääkseni en. Mutta joka tapauksessa huomenna lähdetään parantamaan Turengin sijoitusta ja lähtöpaikan osalta nyt ollaan ehkä edullisemmalla paikalla kuin Turengissa. Toisaalta viimeksi sai ajella rauhassa kärjessä ja nyt sitten ollaan jo M-luokkalaistenkin seassa. Toivotaan, ettei ainakaan häiritä muiden suorituksia ihmettelyillämme. 

Turengissa käytiin pienessä flunssassa vielä hiomassa harkkarissa vauhtia ja koitettiin löytää jonkinlaista rajaa siihen, että mihin tahtiin ehtii vielä jotain järkevää kuskille sanoa. Tällä kertaa oli myös jälkiä apuna, joten tilanne oli sopivasti simuloitu ajatellen Aprillia. Muuta yhteistä tuskin sitten löytyykään tulevasta kapinasta. Uskaltaisin veikata, ettei Kulmala voita ainakaan tuloksella 9 vp., tai kukaan muukaan.

Lueskelin ennakkojuttuja kisasivuilta ja totesin, että vaikka en ollut syntynytkään tuon otsikossa mainitun kisan aikaan, niin olen kuitenkin kahlannut nuokin paperit joskus läpi. Syynä on perhetausta ja sadat tunnit AS:n kuivaharjoittelua pikkupoikana nojatuolissa karttapöytä sylissä. Eli jos en ihan väärin muista, niin isäni lienee ollut jotenkin tekemisissä ko. kisan reitin kanssa vuonna 1977. Tästä huolimatta taktiikkana tämän vuoden Aprilliin on se, että tyhmien virheiden määrää karsitaan huomattavasti edellisestä kisasta ja koitetaan saada sujuvaa jälkeä aikaiseksi. Tulostavoitteena voisi olla vaikka yhden M-luokkalaisen päihitys, jossa viimeksi onnistuttiin heittämällä. Flunssakin alkaa lopulta hellittää eli toive äänen kestämisestä perinteisillä "äänentoistomenetelmillä" on vahva ;)

Yhtä kaikki, mukavaa taas päästä viivalle. Saas nähdä kuinka käy. Kisaraportti luvassa sitten jossain vaiheessa.

Kesätauolta takaisin

Nykyisin autosuunnistajan kesätauko on huomattavasti pidempi kuin 90-luvulla, mutta omalla kohdalla ei voi sanoa haitanneen. Vanhaan omakotitaloon muutto tietää omat hommansa ja niitä on saanut jo hetken pykäillä, ja saa touhuta vielä toisenkin hetken. Syksyn avaukseen Lopelle ehdittiin kuitenkin ja ajatuksena oli kokeilla vähän uutta lukutyyliä. Kesän aikana tuli pari kertaa illan pimeinä tunteina analysoitua omaa komentokieltä ja nyt yritys oli tuottaa kuskille sopivampaa sekä napakampaa käskytystä.

Suoraan maalaushommista rankkasateessa moottoritietä surffailleessa keskittyminen ei ollut parasta mahdollista, mutta kartat käteen saatuani alkoi taas prosessori raksuttaa. Ensimmäinen pysäkki 20-tonnisella tuli haistettua jo karttoja katsellessa, saattoi olla ohut, mutta eväät oli annettu kuitenkin. Itse pila ykkösjaksolla sujui ihan sujuvasti, mutta montussa ajatin ensimmäisellä kerralla keskimmäistä uraa, kun olisi pitänyt ottaa vasen pussi. Toisella lenkillä aavistin asian, mutta en kuitenkaan peruututtanut kuskia. Juuri ennen JATtia totesin, että virhe tuli, ja sitten paikattiin. Nollajakso karahti tuhkana tuuleen, mutta pysäkki noudettiin. Suurin haaste oli lunttia käyttämättömänä arpoa äkkiä, mihin väliin taulu kuului. JATilla myöhät selkään ja ensimmäinen kortti täynnä. Arvonta onnistui, mutta kylmäsi. Jos ylimääräinen olisi rankaissut, niin sinne olisi jäänyt...

Toinen jakso Turengin SM-kisasta tutussa montussa ei sujunut tälläkääm kertaa. Sisäänmenossa tökkimistä ja jatkuva epävarmuus penkissä. Lopulta kaikki pysäkit kortissa turhilla ihmettelyillä höystettyinä kelpasi kuitenkin ihan riittävästi. 

Kolmas jakso ei sujunut sen ruusuisemmin, varsinkaan oman tuntemuksen perusteella. Heti alussa tuntui menevään reittiä vastaan, ja ensimmäisen kerran olin varmasti viivalla vasta 300 metrin päässä lähtöpisteestä. Lopussa vielä lenkki väärinpäin, mutta ihmeen kaupalla kaikki kortissa ja selviytyminen pelkillä myöhillä.

Viimeinen jakso pellolla ja metsikössä oli jo parempaa. Isolla tiellä sai vetää tieliikenneasetusta uhmaten, jotta ehdittiin ajassa, mutta itse pyöritys alkoi jo kulkemaan. Kerran tosin pyysin 'mulle', kun piti ottaa 'sulle' ja siitä sitten arvottiin pienellä 'eikulla'. Jakson pienimmät aikapisteet kostivat, sillä lopussa oltiin Defenderin perässä ja turhalla puhinalla jätettiin kisan ainoa taulu, 29, muiden otettavaksi. Ehkä tästä opittiin taas jotain...

Kisa oli mukava rykäisy ja antoi vahvan signaalin kesäterästä. Kiitos Lopen järjestäjille, aion tulla vastakin. Seuraavan viikon harjoitus Lammilla/Tuuloksessa on harmillisesti pakko jättää väliin remonttihommien vuoksi, mutta eiköhän tässä saada vielä jyvää hierottua kohdilleen ennen Aprillia.

SM Kievarin Kierros - huolimattomuus ja tyhmyys rankaisivat

Ihan aluksi iso kiitos järjestäjille viime lauantain kisasta. Saimme hakemaamme eli vastinetta rahalle ja sopivan "kevätkauden" huipennuksen. Ensimmäisenä autona ajamisessa oli puolensa, sekä hyvät että huonot. Yhtä kaikki reissu oli opettavainen varsinkin kartturille, olihan kyseessä kuitenkin vasta urani toinen SM-osakilpailu. Hiukan jäi joissakin paikoissa, kuten jo aiemmin kevään harkkareissakin, mietityttämään, onko ratamestaroinnissa tapahtunut jotain muutosta sitten alkuaikani 90-luvun puolessa välissä. Jälleen oli nimittäin näitä "tyrkkytauluja" jokseenkin paljon mukana. Ja yhä useammin, yleensä sieltä viisi metriä taaempaa, löytyi se varsinainen taulu, joka piti ottaa. Melko monesti nämä hoksattiin, mutta useammin kuin kerran otettiin myös "varmuuden vuoksi" ne molemmat, kuten tehtiin lähes kaikkien niidenkin taulujen kohdalla, jotka eivät viivalle kuuluneet, mutta näkyivät aivan reitin vieressä. 

Täytyy myöntää, että en ole tuon koulukunnan miehiä ja koen vähän kiusalliseksi sen, että muutaman metrin välein on taulut, joita pitäisi sitten arpoa tai etsiä ottamiselle/ottamattomuudelle perusteita. Kuski toteaa yleensä, että korttiin vain molemmat eikä oteta riskiä. Periaatteessahan ottamisen pelkoa ei enää nykyään pitäisi olla. Mutta kyllä SM-kisassakin vähän meinasi alussa kylmätä, kun ruksasi numeroita kortteihin ja mietti, että milloinkahan nämä loppuvat kun epävarmoja kylttejä tuli huiskittua joukkoon. Itse kun vedän suoraan korttiin ilman luntteja eli kertapäätöksellä :) Onneksi Turengin kisassa oli kuitenkin monta loistavaa asemaa, joihin mekin autuaan tietämättöminä lankesimme.

Maalissa paljastui tällä kertaa kymmenen reittivirhettä, mitä pidin huonona suorituksena. Kuski käski olla ruoskimatta liikaa itseäni, mutta kyllä tällä kertaa oli viisi kertaa syytä ruoskia. Ne loput olivat sitten vain liian hyviä jekkuja meille. Seuraavassa lyhyt analyysi kisastamme ja reitistä auton numero 1 näkökulmasta. Joukossa pari karttapalaa selventämässä. Jos AS:n puolella karttojen julkaisu netissä on kovin tiukkaa ja loukkaa verisesti jonkun tekijänoikeutta, niin poistan ne välittömästi ensimmäisen valituksen jälkeen.

Jakso 1:

Alussa kieltämättä jännitti, mitä tuleman pitää, vaikka harkkarit olivatkin menneet melko tuubiin. Teollisuusaluella jäynät selvitettiin ja tuikattiin ensimmäinen tyrkkykin korttiin, vaikka olin vahvasti eri mieltä. Mittiksen jälkeen ensimmäinen monttu oli tyhmyyden katastrofi: kolmesta ensimmäisestä kaksi pois. Ensimmäinen kyltti kasan vieressä ei mielestäni ollut viivalla ja jätin ottamatta ajatellen ettei kaikkia voi kerätä. Piirsin kuvaan punaisella oman mielipiteeni kyltin kohdasta. Oman ottamattomuuden perusteena oli kasan pää, jonka tasalta piti vasta kääntyä. Kruunuksi kertaalleen otettu 05 ei muistunut mieleen kun ajettiin toista kuvaa. Hieno alku kerrassaan! Tässä vauhdikasta menoa jakson viimeisessä pihassa.

Siirtymäjaksolta löydettiin kaikki vanhanpohjat, vaikka yhteen tehtiinkin melko kovat jarrutusjäljet muille opasteeksi ja jäätiin vähän myöhään...

Jakso 3:

Täällä alkoi yhtä murheellisesti kuin ensimmäinenkin. Peltoon ajettaessa ei näkynyt jäljen jälkeä ja koitettiin jotenkin tolppien avulla navigoida oikeaan kohtaan. Ei onnistuttu ja saldona 74 + 34 pois. Montussa takkusi myöskin, mutta sieltä selvittiin pelkilla ylimääräisillä.

Jakso 6:

Tässä vaiheessa saimme ajella jo rauhassa yksiksemme lähes koko montun. Reitti 87 jäi ihan suunnistamalla pois eli mentiin edestä vahvalla luotolla. Siilon luona sijainneet kolme kilpeä kuuden metrin sisällä arvottiin oikein, mutta pari ylimääräistä kirjasin kuitenkin. Tässä vaiheessa alkoi tulla sellainen epävarmuus kaikkia näkyviä kylttejä kohtaan, ettei uskaltanut oikein luottaa mihinkään, ei edes itseensä. Toki alkujaksojen virheistä ei ollut tietoa vielä tässä vaiheessa... Kartoista katselin 87:n paikkaa ja tein mielenkiintoisen havainnon: pikkukasan vieressä ollut iso kasa oli piirretty karttoihin kahdella eri tavalla. Eläväistä soraa...:)

Jakso 8:

Maisemat olivat tuttuja vuoden 2009 FIN 5-suunnistusviikolta. Se ei auttanut, sillä tökkimistaktiikka jatkui ja aikaa paloi. Asemat kuitenkin löytyivät ja viimeinenkin palkitsi peruuttamisemme.

Jakso 9:

Kolmas tyhmyyteni riemuvoitto. Pyöreä lenkki tyhjän päällä pikkumontussa. Ajoimme ihan oikein, kunnes huomasin sen kulmikkaan vaihtoehdonkin. Tyylin mukaisesti todettiin, että otetaan tuokin varmuuden vuoksi. Otettiin kyllä, mutta arvatkaapa tuliko se oikea 79 kirjoitettua korttiin... Lentohiekassa purjehdittiin eteenpäin ja kiitettiin lähtönumeroamme, reitti 12 jäi löytymättä.

Tauon saimme viilennellä rauhassa ennen kuin seuraavat saapuivat pari minuuttia ennen lähtöämme. Pitkällä siirtymällä kuski sai antaa pitkän puhalluksen konstaapelin todetessa: "Äänestä ajattelin, että joku erikoinen sieltä tulee, ja onhan tää vähän erikoinen."

Jakso 12:

Hyrvälän montussa oli ensi kertaa hyötyä jäljistä, koska nolla-auton yhdet jäljet opittiin pian löytämään hienosta hiekasta ja hyödyntämään muutamassa paikassa. Tämä jakso olikin ehkä kaikkein paras meille ja nautinnollisinta menoa, koska ilmassa leijui vain omat pölyt. Harmillisesti ekalta pisteväliltä jäi kuitenkin taulu 43 ajamatta. Viimeisellä lenkillä taulu kyllä huomattiin, mutta ei edes silloin tullut itselleni mieleen, pitikö se jossain ottaa. Puri meihin siis hyvin. Aikapisteet tältä jaksolta olivat ihan hyvät.

Jakso 13:

Moreeni oli jo hiukan tuttu kevään harkkarista, mutta sisään menossa mitta ei pitänyt yhtään ja alku yskähti hiukan. Samainen epävarmuus jostain maan rajassa lymyävästä reitistä kyti koko loppukisan ja muutamin kohdin tökittiin oikein urakalla. Esimerkiksi postiautojen taakse oli pakko vilkaista... Aikaa vähän hukkui, mutta reitit osuivat.

Jakso 15:

Kaatopaikalla vauhti oli melko sujuvaa, vaikka muutamassa paikassa söhelsinkin. Lopussa kävi vanhanaikaisesti eli kun alkoi sujua ja vauhti kasvaa, niin tuli jälleen se tyhmä huolimattomuusvirhe. Kisan viimeinen puuttuva reitti realisoitui taulun 97 muodossa, vaikka jotenkin paikassa haisi muutakin kuin jätteenkäsittely. Etummainen väylä kelpasi ja Toyota punahehkuisena kohti vaihtopistettä...

Jakso 16:

Puistossa en ole montaa kertaa käynyt ja nytkin joutui kyllä ihan tosissaan tarkkaamaan. Lähdössä heti vaikeuksia ja aikaa paloi. Reitit kuitenkin löytyivät ja peruutuksiakin tuli vain muutama.

Jakso 17:

Rastilla sujuvuus ei ollut parasta mahdollista, koska taas tutkittiin järjestäen ne "pääseekö taaempaa?" -paikat. Jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis, vaikka myöhää tippuikin 200 p.

Jakso 19:

Kalpiksessa ajoin elämäni ensimmäistä kertaa ja muutamissa paikoissa en ymmärtänyt karttaa. Lähinnä vaunualueella tuli pari kertaa lukko, jota piti aukoa peruuttamalla. Yleensä oltiin menty oikein, mutta luotto oli pettänyt tai dialogi kartan kanssa oli ajautunut törmäyskurssille. Viimeisellä kuvalla sitten täydellinen ajatuskatko, jonka seurauksena meinattiin jo lähteä seikkailemaan keskelle rinnettä vienyttä tietä. Lopulta uskoin omaan mittaani ja matka pääsi jatkumaan. Jaksosta jäi sähläyksen maku ja 590 AT-pistettä korttiin.

Maaliin oli vielä omat kiemuransa, joiden seurauksena kuitattiin vajaan puolen minuutin myöhät. 

Kokonaisuutena matkalle jäi siis kymmenen asemaa, mikäli oli armotta liikaa. Ajassa selvisimme vähintäänkin kohtuullisesti, olosuhteisiin nähden jopa hyvin. Lopputuloksena 19. sija ja A-luokan 8. yhden nousupisteen kera. Suoritustamme leimasi sen edetessä kasvanut epävarmuus eli loppuvaiheessa ei enää luottanut yhteenkään käännökseen, kun aina oli pelko siitä taaemmasta asemasta tyrkyn sijaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa syksyn kisoihin ja Valkeakoskella yritän olla tarkempi. Jokohan ykköslähtöpaikan taika murtuisi...

Seuraavaksi vuorossa on Jukola ja siitä sitten enemmän täällä.

Riksussa tyrkky puri

Alkukesän viimeinen sarjakisa kapinoitiin Riihimäellä viime tiistaina. Lämpötila antoi oman haasteensa reissuun, koska oltiin selkeästi helteen puolella. Kisan edetessä meidänkin kärrymme alkoi lämpenemään, minkä seurauksena vähän aikaa kabiiniin puhallettiin lämmintä ilmaa. Tämä oli omiaan lisäämään hikistä tunnelmaa karttapähkinöiden parissa.

Kisan alussa oltiin huolimattomia ja kelpuutettiin ensimmäisellä pistevälillä tyynesti C-luokan kartturin lueskellessa sähkölinjaa kuviorajana. Toisaalta ei se mennyt siihen rajaankaan nähden oikein eli ansaitsimme oikeutetusti 600 vp. ensimmäisen puolen kilometrin aikana. Kisan jälkeen kotiin lähdettäessä Kulmalan Jari näytti paikan ja taas opittiin. Jos ei muuta, niin olemaan alusta asti huolellisia...

Alkuosan kurvailut 1:20 000 -kartoilla oli hyvää treeniä ja huolellisesti kaiveltiin loput asemat ensimmäiseltä jaksolta. Lopussa oltiin aikataulusta perässä, mutta yksissä tuumin totesimme, ettei taajama-alueella ruveta kaahaamaan. Olihan aiheesta annettu oikein lisämääräyskin. Tuloksena oli 46 sekuntia myöhiä.

Toinen jakso meni vähän köröttelyksi, kun oltiin keskustan tuntumassa ja koitettiin vain poimia lenkeistä reitit pois. Kolmosjaksolla urheilupuiston alueella olin hämmennyksissä kartan kanssa ja hiukan oli epävarma olo. Sisään mennessä tuli pienet ennakot, jotka säilyivät myös JATille, vaikka koneen mukaan ajettiin nolliin. Ilmeisesti väärässä paikassa kartalla sijainnut piste 12 vaikutti asiaan ja näin aikataulu ei osunut ihan yksiin, tiedä häntä.

Nelosjakson alkuun tapahtui jotain hämmentävää, kun yhtäkkia kompu nollasi loppukisan pistevälit ja hukkasi kellonkin. Kuskille tuli näin hiukan lisäsäpinää ja pisteessä 20 pistettiin loppukisa uudelleen koneelle ja lähdettiin puolen minuutin myöhillä jatkamaan. Pistevälillä 20-21 en saanut mitään osumaan tukkipinojen ja kiskojen väleissä, onneksi sentään löydettiin pois. Aikaa kului lisää hukkaan ja koska oltiin lähes keskustassa, ajeltiin siististi ja nieltiin harmia. Lisäksi peruskarttakiekurat tuottivat vähän askaretta, mutta kaikki kilvet tuli kerättyä kortille. Kisan synkin jakso osui pistevälille 28-29. Vaihtopisteen jälkeen tultiin 20 metriä pitkäksi ja koitettiin ottaa viivan mukaista oikeaa. Aina meni väärin ja yleensä vasten kilpiä, eikä oikein muutenkaan sopinut. Kaksi kartturia löi viisaat päänsä yhteen ja ratkaisi tehtävän palaamatta taaksepäin hakemaan alkua oikein. Muoto saatiin pellolla ikään kuin tehtyä ja ei muuta kuin eteenpäin myöhät niskaa poltellen. Sinnehän se jäi 43 vallin päälle vanhalle rajalinjalle. Asia olisi ollut korjattavissa, jos olisi maltettu peruuttaa 30 m taaksepäin ja katsottu lähtö uudestaan. Nyt seisottiin väärässä paikassa ja sovitettiin viiva maastoon, ei näin... Ja yli kolme minuuttia myöhiä vielä selkään.

Loppuun koottiin itsemme hyvin ja Riutalle tullessa uskoimme ajavamme AT:lle ihan ajassamme, tulos näytti kuitenkin +66, syy ei selvinnyt. Itse pyörityksellä homma sujui ihan juoheasti, paitsi pistevälillä 39-40, jossa ryhdyin laskettelurinteessä pohtimaan, olisiko ekalla kerralla pitänyt tulla taaempien kilpien kautta. Pohdintaa haittasi se, että olin nakannut edellisen karttalehden jo tarpeettomana takapenkille, ja sitä sitten etsittiin kissojen ja koirien kera, ei näin. Monttuosuus meni ihan sujuvasti ja JATilta myöhiä tuli 149 pistettä. 

Muutamaa nukahdusta lukuunottamatta ihan hyvä veto, josta jäi taas sopivasti opittavaa. Kaksi puuttuvaa ja kelpoiset AT-pisteet antavat hyvät lähtötunnelmat lauantain SM-kisaan Turenkiin. Nyt sitten taidot punnitaan aidosti, kun edessä on ensimmäinen kunnon kesäkisa. Ja kevään trendin mukaisesti lähtönumeroksi arpoutui ykkönen. Eipä ole ainakaan pölyttäjiä edessä ja saadaan puskea omat jälkemme muiden ihmeteltäviksi ;)

VaToSUA:n harkkari 2.6.

Kisan raportti venyi ja venyi, koska tunnetusti loman alkaessa puuhaa ilmaantuu käsiin tukuttain. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan...

Helatorstaina saatiin eteen oikein hyvä iltapuhde. Itse kiirehdin suoraan suunnistuskisojen kuulutuskopista paikalle, matkalla tosin piti pudottaa perhe mummolaan hoitoon. Alkulämmittely suoritettiin Tre-Hki motarin kyljessä laanilla, joka sujui ihan muikeasti, tosin pieni myöhä tuli otettua hiukan varkain. Kylänraitit menivät ilman isompia ihmettelyjä, pikkuisen ennakkoja koiteltiin pudotella, oltiinhan pitkästä aikaa liikkeellä nopeuksilla. Kirkon kupeesta vanha tie oli tuttu juttu ja ensimmäiseen totiseen pyöritykseen siirryttiin leppoisin mielin. Varoitin kuskia ennen pusikkoon menemistä, että silloin 15 vuotta sitten en osannut yhtään näissä maisemissa...

Ja olihan se 15 vuotta tehnyt tehtävänsä eli paikalle oli kasvanut metsä?! Ekan takavinon jälkeen oli taas shokki päällänsä, kun piti yrittää löytää lepikossa oikeat väylät. Pientä takkua oli ilmassa ja jopa aavistuksen ahdasta Toyotallekin. Toisella kiepillä meni jo paremmin ja lähdöt otettiin liki kerrasta. Tilastotappiona kirjattiin repsikan peili, joka jäi matkalle. Aikapisteitä kertyi 377, mikä oli kuitenkin varsin kohtuullinen saavutus. 

Tältä se näytti GPS-datan mukaan:

Mitä vihreämpää viivaa, sitä vauhdikkaampaa menoa, punainen vastaavasti vähemmän vauhdikasta. Käytössä on siis näytötön MyLogger "aski", jonka tarkkuus ei ole ihan huikeinta luokkaa. Yleensä se on käytössä juoksulenkeillä matkaa mittaamassa. Päätin kokeilla, miltä AS-kisa näyttää.

Talojen pihoihin tullessa kartturilla tökki pahemman kerran ja vaikka reitit löytyivätkin, jäi vähän karvas maku suuhun, tai ainakin sonnan haju renkaisiin. Aikaa kului yli minuutti liikaa. Tästä suivaantuneena ajettiin vanhaa rallitietä pahaa aavistamatta turhan reippaasti, jolloin A. Etelä rokotti vuosikymmenten kokemuksella +123 pistettä AT:lta. Kabiinissa oltiin hiukan eri mieltä siitä, pysähtyikö auto aseman näköpiirissä, mutta asemamiehen sana oli laki ja se oli nieltävä. Korkeakankaan hiihtokeskusta lähestyessä välillä tarkastettiin auton käytöstä ulkoapäinkin, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt. 

Hiihtokeskukselle tullessa haistoin pellolle poistumisen, lienee joskus itsekin tullut siihen kylttiä viritettyä... Täytyy sanoa, että satoja kertoja hiihtokeskuksella liikkuneena ja joka nurkan tuntevana oli yllättävän haastavaa autosuunnistaa alueella, varsinkin vähän erilaisella kartalla. Ehkä siksi meno oli tökkivää, mutta onneksi kaikki jekut saatiin kuitenkin ratkottua. Aikaa kului tosin puolitoista minuuttia liikaa.

Kaupungin läpi ajeltaessa piti yrittää keskittyä, vaikka maisemat olivatkin tuttuja. Lukion ja ammattikoulun pihoissa mentiinkin sitten peräkkäin Lopen Subarun kanssa ja onnistuttiin jopa ajamaan jakso nollille. Viimeinen jakso Annilan metsikössä oli kalustolle haastava ja vähän jouduttiin ottamaan pois, ettei tullut kolhittua. Melko sujuvasti kuitenkin edettiin, joten aikakin oli ihan kohtuullinen. Tuossa paikassa olen aikanaan vuonna 1988 istunut ensi kertaa kartturin paikalla Mazdan kyydissä, todella paksu tyyny takapuolen alla. Silloin auto meni kuljettajan tuntemuksella oikeaa reittiä, mutta koitti allekirjoittanutkin jotain lukea... Oli tämäkin paikka "hiukan" muuttunut niistä ajoista. Poismeno sentään oli samaa jyrkkää alamäkeä kuin joskus ennen muinoin.

Summauksena nollareitti ja kohtuulliset aikapisteet, joten olimme maalissa tyytyväisiä. Totesimme reissun palvelleen hvyin SM-kisan harjoituksena, monella tapaa. Luokkavoitto tuli ja M-luokan puolellakin olisimme olleet toisia.

Tästä jatketaan.

Vastaukset videopähkinään

1. Pentti Varis - Erkki Laakso (sija 8. videon kilpailussa)
2. Kauko Niskanen - Heikki Tyrväinen
3. Martin Åvall - Ari Koskinen (sija 12. videon kilpailussa)
 
Kuvauspaikka videolla oli todellakin Juhan mainitsema Viidentien risteys Niinisalon varuskunnan läheisyydessä. Itselleni ei ole koskaan tullut mahdollisuutta kisailla noissa maisemissa, enkä tiedä vieläkö tuolla nykyään saisi kisailla. Ehkä joku tietää ja ehkä joskus vielä kisaillaankin.

Viime päivät ovat olleet niin kiireisiä, ettei ole ehtinyt ruopaisemaan tarinaa VaToSUA:n harkkarista. Yritän vielä ennen Riihimäen kisaa saada jotain aikaan.

Toinen osakilpailu

Ei tullutkaan Rengon reissua viime sunnuntaina, vaan tuntumaa haettiin lähempänä Tavastehusin ydintä. Forssassa reittivirheet olivat kultaakin kalliimpia välttää, mikäli aikoi pärjätä, ja nyt laitettiin vielä astetta tiukemmaksi löysähkön aikataulun myötä. Ajoajoilla kurvailtu kapina aiheutti autokunnallemme lukuisia odotteluja, kun kone näytti rajuja ennakoita. Välillä laskettiin oikein kaksissa miehin, että näyttääkö kone oikein. Aina tultiin lopulta siihen tulokseen, että kyllä odotella pitää. Tämä olisi ehkä ollut vältettävissä muutamalla AT:lla, mutta koska kyseessä oli harjoitusajo, niin ihan hyvä näin.

Näennäinen helppouden tunne aiheutti useasti armottoman epävarmuuden ja skeptisyyden, että onkohan tässä nyt kuitenkin jotain... Pelko penkissä poistuin maalissa tarkistelemaan mallikortteja. Tällä kertaa rivi oli kuitenkin virheetön, kun jopa molemmat MRT:t löytyivät. Ja siihen voitto tällä kertaa ratkesikin valitettavan vähäisen osanottajamäärän keränneessä B-luokassa. Aikapisteissä viimeinen jakso tuotti 64 virhesekuntia, vaikka kuinka koitettiin tulla. Kuskikin kiihtyi jo leimalta lähdettäessä, auto ei. Ainakaan kuskin mielestä... Itse koitin pitää konttorin asiakirjat järjestyksessä siihen asti, kun oli taas purtavaa. Kisan ainoalla AT:lla kävi huono tuuri, kun asemamies teki merkintävirheen, jonka huomasi hienosti itse korjata, mutta aikaa kului parikymmentä sekuntia turhaan. Toisaalta nollatulos olisikin ollut jo liian hyvä meikäläiselle tässä vaiheessa. Forssan miehen sanat mielessä jatketaan nöyrällä mielellä eteenpäin.

Torstaina tapahtuu paluu kotiseudulle kisailemaan, kun startataan VaToSUA:n harkkariin. Joten nöyryysreppu olalle, leuka rintaan ja menoksi!

Videopähkinän vastaukset sujautan ilmoille loman koittaessa eli sunnuntaina.

Pala nostalgiaa, osa 3

On aika julkaista toinen osa 25:n vuoden takaa Tammer-ajosta. Kuvanlaatu on tällä kertaa vieläkin huonompi, mutta se johtuu allekirjoittaneesta, joka sössi ratkaisevassa vaiheessa. Ehkä joskus työstän sen paremmaksi, todennäköisesti en kuitenkaan...

Mutta oheiseen videoon liittyen heitän pienen visailun, johon en tosin tarjoa palkintoja. Mutta kyse on historiantuntemuksesta eli:

1. Ketkä SM-kultaakin pokanneet vilahtavat videolla Skodallaan reilun kahden minuutin kohdalla?

2. Kisan voittajat kurvailevat vauhdikkaasti melko pian Skodan jälkeen toiseen suuntaan mustalla Starletilla, ketkä?

3. Sini-valkoinen Corolla ottaa vauhtia useampaan kertaan, mutta lähtö tuntuu olevan hukassa. Keneltä se on hukassa?

Bonus: Missä video on kuvattu?

Viime sunnuntain Forssan perusteella uskaltaisin veikata, että vahvaa tietoa asiasta voisi löytyä ainakin kaatopaikan asemamieheltä... Veikkaukset voi laittaa kommentteihin tai tsaari27(at)gmail.com.

Julkaisen kolmannen osan, kun taas löytyy sopiva väli. Samalla paljastan oikeat vastaukset. Ja tällä kertaa koitan olla sössimättä kuvanlaatua vieläkin huonommaksi...

Vorssa ja fideo

Forssan karkelot tuli nautiskelua hyvässä seurassa, kiitos siitä Anssille, joka uskalsi ottaa minut kaunottarensa kyytiin. Harvoin muistan noin urbaanissa ympäristössä autosuunnistaneeni noin täysipainoisesti. Vauhtia oli vähintäänkin kylliksi, joten lukea sai mukavalla tahdilla sen mitä osasi. Yhtä kylttiä lukuunottamatta osattiinkin ihan mukavasti. Mutta sinnehän se jäi raviradan parkkipaikalle 83 ja hyvin kelpasi C-luokan kyltti siitä edestä. Kerta kaikkiaan en haistanut paikkaa. Sopivasti olimme juuri saaneet C-luokkalaisia kiinni ja keskittyminen jotenkin herpaantui. Näistä on taas syytä oppia.

Viimeisellä pyörityksellä kartturin käskyt eivät olleet enää kovin täsmällisiä eivätkä tulleet varsinkaan ajoissa, kun kaikki tuli enemmän kuin silmille. Aikaa olisi pyyntien puolesta ollut vaikka vähän hieroakin, mutta kun oli "rytmi" päällä, niin antaa mennä ja onneksi laput tuli oikein :) Sunnuntain päiväpuhteesta iso kiitos ratamestarille! Itse ainakin sain sitä mitä tulin hakemaankin. Muutamia hyviä paikkoja, joissa sai olla tarkkana ja välillä puolestaan sai antaa mennä oikein kunnolla. Joistakin paikoista tiukattiin ratamestarilta perusteita pysäkille, mutta itse olen aikanaan oppinut siihen koulukuntaan, että lajiin kuuluu pieni haistelu ja löytämisen riemun kautta korttiin vaan. Varsinkin nykyään, kun lajissa voi nauttia siitä löytämisen riemusta ottamisen pelon sijaan. Toki meidänkin autossa kuski muutaman kerran totesi, että hän kyllä ottaisi varmuuden vuoksi, kun ajatin kilpien ohitse. Sen verran pitää kartturilla olla luottoa omaan tekemiseensä, ettei nyt ihan kaikkia kirjoittele, varsinkin kun ei käytä lunttia...;)

Kisan jälkeisen lyhyen kehityskeskustelun perusteella totesimme, että pari Karppinen-Saarinen tullaan näkemään myös myöhemmin keväällä viivalla. Tällä kertaa sijoitus oli 2., emmekä olisi sillä puuttuvan löytämisellä mahtaneet mitään voittajille, vaan eroa olisi jäänyt muutama sekunti. Ne sekunnit olisivat olleet otettavissa, mutta pieni hierominen 02:n luona sekä kartturin turoilu juuri ennen JAT 2 :a maksoivat yli puoli minuuttia, joten peli oli sillä selvä.

Tulokset löytyy täältä.

Aprilli-ST 1995:n videosta tuli palautetta, että musiikilla pilattu. Syynä oli taustalla olleet keskustelut ja kommentit, joita en halunnut videossa kuuluvaksi ja siksi laitoin Martin ja Napanderin tunnelmoimaan taustalle. Palautteesta viisastuneena pätkin uuden version autenttisilla auton pörinöillä...

Nyt vedetään pari viikkoa henkeä ja sitten seikkaillaan Rengossa. Tai jossain niillä nurkilla...

Forssaa kohti

Kuljettajan haku tuotti tulosta, ja nyt on sitten ilmoittautuminen Forssaan sisällä. Joten taas päästään harjoittelemaan lajin saloja. Lapuan tuloksekkaan reissun jäljiltä pitää pultata jalat tukevasti maahan, jotta nöyryys tekemiseen säilyy ja hauskanpito onnistuu. Kesällähän hommassa on kohtuullisen paljon enemmän elementtejä verrattuna talveen, vaikkakin nyt mennään vielä päivänvalossa.

Sunnuntaina nähdään!

Kuski hakusessa!!

Koska harrastukseen ollaan nyt ihan "tosissaan" lähdössä mukaan, niin kyselen tätäkin kautta kuljettajaa itselleni loppuvuoden karkeloihin. Itse istuisin vielä mieluiten kartturin paikalla, vaikka kuskin penkkikin on tullut tutuksi. Ajatuksena olisi ajella harjoitusajoja sekä suurin osa loppuvuoden kansallisistakin. Jonkin verran jalkasuunnistuksen kisakalenteri voi vaikuttaa syksyyn, jos saan itseni kelpoiseen juoksukuntoon.

Autokin nyt sitten löytyy tarvittaessa, mutta ensijaisesti ainakin kansallisiin olisi haussa autollinen kuski. Harkkareihin on tarkoituksena tuoda muutamia keikkakuskeja tutustumaan lajiin, jos alan harrastajaa ei löydy kaveriksi. Mutta kun kisakalenteri on tällä hetkellä aika pienehkö ja SM-kisoja suurin osa, niin ihan vasta-alkajaa tuollainen SM-arvo saattaa vähän pelottaa, vaikka lajista innostuisikin. Oma luokitukseni on B vanhalta ajalta, mutta Lapuan perusteella usko pysyväni A-luokassakin mukana.

Seuraaviin karkeloihin olisi tarkoitus pyrkiä mukaan:

SU 15.5. FoSUA, harjoitusajo
SU 29.5. AAU, harjoitusajo
TO 2.6. VaToSUA, harjoitusajo
TI 7.6. RiiUA, harjoitusajo
LA 11.6. TAUK, SM-osakilpailu
-----
(TI 9.8. LopUA, harjoitusajo)
TI 16.8. LamUA, harjoitusajo
TI 23.8. TAUK, harjoitusajo

LA 3.9. VaToSUA, SM-osakilpailu
LA 10.9. JSAST, CUP-osakilpailu (mahd. B-lk.)
LA 24.9. LapUA, CUP-osakilpailu (mahd. B-lk.)
(LA 1.10. KSAU, SM-osakilpailu), suunnistuksen SM-yökilpailu menee edelle, jos olen juoksukunnossa.
LA 15.10. RiiUA, kansallinen

LA 22.10. UFAK, SM-osakilpailu
(TO 1.12. AL-Helsinki, kansallinen)

Suluissa oleviin osallistuminen on epävarmaa aikatalujen takia, mutta muihin em. kisoihin on halu lähteä mukaan, jos löytyy rattimies.
Jos kiinnostuneita kuskeja löytyy, yhteydenotot  timo.saarinen(at)ppo.inet.fi tai p.040 519 8699

Pala nostalgiaa, osa 2

Seuraava historiansiivu tuleekin jo 25:n vuoden takaa. Tuolloin en päässyt mukaan, vaikka 6-vuotiaana todennäköisesti tahtoa olisikin ollut. Videon ensimmäinen osa on lähinnä tunnelmointia, myöhemmin ilmestyvässä kakkososassa onkin sitten enemmän itse kilvanajon näyttämistä.

Ensimmäisen videon (Aprilli-ST 1995) tapahtumapaikkahan oli Pastinkangas Kalvolassa, tosin taitaa nykyään olla jo Hämeenlinnaa. Heitetään nyt tähänkin sitten pieni visailu. Mistähän mahtaa olla kuvattu Tammer-ajo 1986 otokset? Jotta vastaus ei olisi liian helppo, on videon karttapalat sopivan sumuisia ja vihje paikastakin vilahtaa tässä ensimmäisessä osassa melkoisen nopeasti...