Vajaa viikko on mennyt toipuessa Kuusankosken yöajosta ja erityisesti Selänpään lentokentän toisesta jaksosta. Viikolla tuli jo tosin palattua lajin pariin, kun kävimme pokkaamassa Kanta-Hämeen AS-sarjan pokaalit Iittalasta. Kiitokset järjestäjille niin itse sarjasta kuin palkintojenjakotilaisuudestakin.
Mutta nyt jo aiemmin luvattuun raporttiin Lapuan cup-kisasta. Menomatkalla spekulaatio kosketti lähinnä sitä, että oikeastaan tuleva kisa oli pakko voittaa, mikäli kokonaismestaruutta mielisi. Ja näinhän se lopulta olikin. Mukava tunnelma kohosi siinä vaiheessa, kun pidimme lyhyen jaloittelutauon, ja kartturi astui kirjaimellisesti p*skaan. No, eipä arvannut kartturi kuinka lähellä totuutta oltiin ajatellen tulevaa kapinaa. Sade alkoi juuri Seinäjoen jälkeen, mutta emme osanneet kuvitellakaan, kuinka märkää tulisikaan olemaan...
Ensimmäiselle jaksolle kaikki piti olla selvää, mutta kartan vihreät pisteet eivät asettuneet maastoon haluamallani tavalla, ja meno oli tökkivää. Viimeisellä kierroksella olin sitten todella huolimaton ja jätin 02-kyltin alokasmaisesti hakematta. Lisäksi vielä liki kolme minuuttia myöhiä.
Jokkisradalle mennessä olosuhteet alkoivat selviämään ja etuvetoisia alkoi käymään sääli. Ensimmäisen käännöksen jälkeen tömäytettiin eturengas kiveen oikein huolella, mutta onneksi vaurioilta vältyttiin, kuten lopulta koko kisassa, kuin ihmeen kaupalla. Niittyosuudella lähinnä surffailtiin sinnepäin, mutta radalla homma alkoi jo sujua ja reitit tuli puhtaasti B-luokan pienimmillä pisteillä.
Jouttikallion louhosmontulla kierroksia ja tarkkoja kylttejä piisasi, varsinkin kun tässä vaiheessa ajettiin ihan omaa cupin jälkeä MA/NEZin sijaan. Ensimmäisellä pistevälillä tuli yksi nukahdus, joka maksoi turhaa aikaa, mutta muuten tultiin aika hyvin. Paras reitti oli ehdottomasti taulu 30, jonne välillä 21-22 piti ottaa tarkasti. Mekin kävimme varmuuden vuoksi katsastamassa ensin 00:n , vaikka oikea haju oli kyllä päällä. Pohjat kestivät hyvin ja sai antaa mennä oikein kivasti. Puhdas reitti ja toiseksi nopeimmin.
Seiskajaksolla oli monennäköistä paikkaa. Kaikki meni suunnilleen kerrasta läpi, vaikka välillä 29-30 kuviorajan pistoa etsittiin pariin otteeseen, eikä muuten löydetty... Muutama varmisteluylimääräinen ja toiseksi pienin aika.
Toisella radalla sujuvuus oli melko hyvää, vaikka ekalla viivalla hiukan mietiskelin 03-kylttiä, enkä lopulta ottanut. Ylimääräiset jäivät siis tällä kertaa laittamatta ja tuloskortti oli puhdas, niukat aikapohjat ennen paikallisia kanssakilpailijoita.
Tauolla päiviteltiin hetken aikaa vallinneita olosuhteita, mutta oltiin kuitenkin varsin hyvällä mielialalla. Olo oli melko luottavainen myös reittien suhteen. Pimeys oli juuri laskeutunut ja Kuortaneen keikka vielä edessä.
Pitkä siirtymä toteutti toiveen siitä, että jokkisradan toinen keikaus oli päätetty jättää väliin. Oikea ratkaisu ainakin meidän autokunnan mielestä. Välillä tuntui vähän ajelulta ja puudutti, kun edettiin kohti loppuhuipennusta. Pari kepposta (48 ja 68) piti kuitenkin vireessä ennen kuin loppu läväytettiin silmille.
Viimeiset jaksot oli kyllä todellinen finaali. Pohjat kestivät tällä kertaa hyvin lähes joka puolella ja pimeys teki lisää haastetta tasaisilla montunpohjilla. Huolimattomuus lähdössä ja jopa rauhallisella vauhdilla maksoi kyltin 85, joka olisi pitänyt ihan helposti ottaa. Kun oli vielä kartallakin ihan selvä paikka. Vaikeutta tarjosi se, että kylttejä vilisi joka puolella ja kuski tarjoili sieltä täältä otettavaa. Itsestä vaan tuntui, ettei mikään kelvannut ja epävarmuus kaihersi mieltä. Mutta kun kartat oli tarkkoja ja viiva selkeää, niin minkäs teet... Ekalla kierroksella aikaa paloi pisteeltä 60 lähtöön, jossa kuvioraja oli hämmentävä. Loppu tuli ihan hyvin, ja leimakin huomattiin, vaikka kuskin puoli olikin jo kaatunut. Yksi pois ja ylivoimaiset aikapohjat.
Uusi lähtökulma ja taas mentiin. Tällä kertaa selvempää kauraa eikä puuttuvia. Ajassa jälleen pohjat. Viimeisellä kerralla painoi yhä muutamat ajamattomat ja näkyvät kyltit, mutta tiedossa ei ollut, että lopussa ajettiin MA:n viivaa NEZin mennessä omaa jälkeeän. Ovelaa oli. Muutamaa paikkaa hierottiin ja yksi jouduttiin kiertämään kaukaa, kun ruåtsalaiset makasivat reitillä lammikon pohjalla. Meistä ei vetoapua ollut, koska autosta on koukut ruostuneet pois... Lopussa ajoimme uudestaan leimalle, tosin tällä kertaa reippaasti läpi huomaamatta, mistä seurauksena oli kisan kolmas puuttuva. Ajassa jäimme kakkoseksi Alakoskela-Lehtiniemelle.
Maaliin ajellessa tuli huokaistua parikin kertaa, mutta kokonaisuudessaan totesimme kuin yhdestä suusta kisan olleen hyvä. Olosuhteillehan ei kukaan mahda mitään, varsinkaan sateelle. Kartat olivat tarkkoja ja reitit rehellisiä eli juuri sitä mistä itse pidän. Aina löytyi joku peruste valinnalle tai jatkolle. Kortteja tarkastaessa harmitti kolme puuttuvaa, varsinkin kun se leima tuli ajettua läpi. Tulos riitti kuitenkin melko selvään voittoon pienimpien aikapisteiden turvin ja kuittasimme samalla myös CUPin nimiimme. Näin saatiin Anssinkin harteilta karistettua cuppipeikko pois. Samalla varmistui nousu A-luokkaan tulevaksi vuodeksi. Omalla kohdalla se taisi olla sitten suoraan C:stä A:han, koska ei ilmeisesti aikanaan pinnat riittäneet viralliseen nousuun. Mutta kun oli pakko pikkupoikana aloittaa B:stä kuskin vuoksi.
Kiitokset järjestäjille tuhdista kisasta!
Kuusankosken yöajo onkin sitten ihan toinen tarina...
