SM Kievarin Kierros - huolimattomuus ja tyhmyys rankaisivat

Ihan aluksi iso kiitos järjestäjille viime lauantain kisasta. Saimme hakemaamme eli vastinetta rahalle ja sopivan "kevätkauden" huipennuksen. Ensimmäisenä autona ajamisessa oli puolensa, sekä hyvät että huonot. Yhtä kaikki reissu oli opettavainen varsinkin kartturille, olihan kyseessä kuitenkin vasta urani toinen SM-osakilpailu. Hiukan jäi joissakin paikoissa, kuten jo aiemmin kevään harkkareissakin, mietityttämään, onko ratamestaroinnissa tapahtunut jotain muutosta sitten alkuaikani 90-luvun puolessa välissä. Jälleen oli nimittäin näitä "tyrkkytauluja" jokseenkin paljon mukana. Ja yhä useammin, yleensä sieltä viisi metriä taaempaa, löytyi se varsinainen taulu, joka piti ottaa. Melko monesti nämä hoksattiin, mutta useammin kuin kerran otettiin myös "varmuuden vuoksi" ne molemmat, kuten tehtiin lähes kaikkien niidenkin taulujen kohdalla, jotka eivät viivalle kuuluneet, mutta näkyivät aivan reitin vieressä. 

Täytyy myöntää, että en ole tuon koulukunnan miehiä ja koen vähän kiusalliseksi sen, että muutaman metrin välein on taulut, joita pitäisi sitten arpoa tai etsiä ottamiselle/ottamattomuudelle perusteita. Kuski toteaa yleensä, että korttiin vain molemmat eikä oteta riskiä. Periaatteessahan ottamisen pelkoa ei enää nykyään pitäisi olla. Mutta kyllä SM-kisassakin vähän meinasi alussa kylmätä, kun ruksasi numeroita kortteihin ja mietti, että milloinkahan nämä loppuvat kun epävarmoja kylttejä tuli huiskittua joukkoon. Itse kun vedän suoraan korttiin ilman luntteja eli kertapäätöksellä :) Onneksi Turengin kisassa oli kuitenkin monta loistavaa asemaa, joihin mekin autuaan tietämättöminä lankesimme.

Maalissa paljastui tällä kertaa kymmenen reittivirhettä, mitä pidin huonona suorituksena. Kuski käski olla ruoskimatta liikaa itseäni, mutta kyllä tällä kertaa oli viisi kertaa syytä ruoskia. Ne loput olivat sitten vain liian hyviä jekkuja meille. Seuraavassa lyhyt analyysi kisastamme ja reitistä auton numero 1 näkökulmasta. Joukossa pari karttapalaa selventämässä. Jos AS:n puolella karttojen julkaisu netissä on kovin tiukkaa ja loukkaa verisesti jonkun tekijänoikeutta, niin poistan ne välittömästi ensimmäisen valituksen jälkeen.

Jakso 1:

Alussa kieltämättä jännitti, mitä tuleman pitää, vaikka harkkarit olivatkin menneet melko tuubiin. Teollisuusaluella jäynät selvitettiin ja tuikattiin ensimmäinen tyrkkykin korttiin, vaikka olin vahvasti eri mieltä. Mittiksen jälkeen ensimmäinen monttu oli tyhmyyden katastrofi: kolmesta ensimmäisestä kaksi pois. Ensimmäinen kyltti kasan vieressä ei mielestäni ollut viivalla ja jätin ottamatta ajatellen ettei kaikkia voi kerätä. Piirsin kuvaan punaisella oman mielipiteeni kyltin kohdasta. Oman ottamattomuuden perusteena oli kasan pää, jonka tasalta piti vasta kääntyä. Kruunuksi kertaalleen otettu 05 ei muistunut mieleen kun ajettiin toista kuvaa. Hieno alku kerrassaan! Tässä vauhdikasta menoa jakson viimeisessä pihassa.

Siirtymäjaksolta löydettiin kaikki vanhanpohjat, vaikka yhteen tehtiinkin melko kovat jarrutusjäljet muille opasteeksi ja jäätiin vähän myöhään...

Jakso 3:

Täällä alkoi yhtä murheellisesti kuin ensimmäinenkin. Peltoon ajettaessa ei näkynyt jäljen jälkeä ja koitettiin jotenkin tolppien avulla navigoida oikeaan kohtaan. Ei onnistuttu ja saldona 74 + 34 pois. Montussa takkusi myöskin, mutta sieltä selvittiin pelkilla ylimääräisillä.

Jakso 6:

Tässä vaiheessa saimme ajella jo rauhassa yksiksemme lähes koko montun. Reitti 87 jäi ihan suunnistamalla pois eli mentiin edestä vahvalla luotolla. Siilon luona sijainneet kolme kilpeä kuuden metrin sisällä arvottiin oikein, mutta pari ylimääräistä kirjasin kuitenkin. Tässä vaiheessa alkoi tulla sellainen epävarmuus kaikkia näkyviä kylttejä kohtaan, ettei uskaltanut oikein luottaa mihinkään, ei edes itseensä. Toki alkujaksojen virheistä ei ollut tietoa vielä tässä vaiheessa... Kartoista katselin 87:n paikkaa ja tein mielenkiintoisen havainnon: pikkukasan vieressä ollut iso kasa oli piirretty karttoihin kahdella eri tavalla. Eläväistä soraa...:)

Jakso 8:

Maisemat olivat tuttuja vuoden 2009 FIN 5-suunnistusviikolta. Se ei auttanut, sillä tökkimistaktiikka jatkui ja aikaa paloi. Asemat kuitenkin löytyivät ja viimeinenkin palkitsi peruuttamisemme.

Jakso 9:

Kolmas tyhmyyteni riemuvoitto. Pyöreä lenkki tyhjän päällä pikkumontussa. Ajoimme ihan oikein, kunnes huomasin sen kulmikkaan vaihtoehdonkin. Tyylin mukaisesti todettiin, että otetaan tuokin varmuuden vuoksi. Otettiin kyllä, mutta arvatkaapa tuliko se oikea 79 kirjoitettua korttiin... Lentohiekassa purjehdittiin eteenpäin ja kiitettiin lähtönumeroamme, reitti 12 jäi löytymättä.

Tauon saimme viilennellä rauhassa ennen kuin seuraavat saapuivat pari minuuttia ennen lähtöämme. Pitkällä siirtymällä kuski sai antaa pitkän puhalluksen konstaapelin todetessa: "Äänestä ajattelin, että joku erikoinen sieltä tulee, ja onhan tää vähän erikoinen."

Jakso 12:

Hyrvälän montussa oli ensi kertaa hyötyä jäljistä, koska nolla-auton yhdet jäljet opittiin pian löytämään hienosta hiekasta ja hyödyntämään muutamassa paikassa. Tämä jakso olikin ehkä kaikkein paras meille ja nautinnollisinta menoa, koska ilmassa leijui vain omat pölyt. Harmillisesti ekalta pisteväliltä jäi kuitenkin taulu 43 ajamatta. Viimeisellä lenkillä taulu kyllä huomattiin, mutta ei edes silloin tullut itselleni mieleen, pitikö se jossain ottaa. Puri meihin siis hyvin. Aikapisteet tältä jaksolta olivat ihan hyvät.

Jakso 13:

Moreeni oli jo hiukan tuttu kevään harkkarista, mutta sisään menossa mitta ei pitänyt yhtään ja alku yskähti hiukan. Samainen epävarmuus jostain maan rajassa lymyävästä reitistä kyti koko loppukisan ja muutamin kohdin tökittiin oikein urakalla. Esimerkiksi postiautojen taakse oli pakko vilkaista... Aikaa vähän hukkui, mutta reitit osuivat.

Jakso 15:

Kaatopaikalla vauhti oli melko sujuvaa, vaikka muutamassa paikassa söhelsinkin. Lopussa kävi vanhanaikaisesti eli kun alkoi sujua ja vauhti kasvaa, niin tuli jälleen se tyhmä huolimattomuusvirhe. Kisan viimeinen puuttuva reitti realisoitui taulun 97 muodossa, vaikka jotenkin paikassa haisi muutakin kuin jätteenkäsittely. Etummainen väylä kelpasi ja Toyota punahehkuisena kohti vaihtopistettä...

Jakso 16:

Puistossa en ole montaa kertaa käynyt ja nytkin joutui kyllä ihan tosissaan tarkkaamaan. Lähdössä heti vaikeuksia ja aikaa paloi. Reitit kuitenkin löytyivät ja peruutuksiakin tuli vain muutama.

Jakso 17:

Rastilla sujuvuus ei ollut parasta mahdollista, koska taas tutkittiin järjestäen ne "pääseekö taaempaa?" -paikat. Jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis, vaikka myöhää tippuikin 200 p.

Jakso 19:

Kalpiksessa ajoin elämäni ensimmäistä kertaa ja muutamissa paikoissa en ymmärtänyt karttaa. Lähinnä vaunualueella tuli pari kertaa lukko, jota piti aukoa peruuttamalla. Yleensä oltiin menty oikein, mutta luotto oli pettänyt tai dialogi kartan kanssa oli ajautunut törmäyskurssille. Viimeisellä kuvalla sitten täydellinen ajatuskatko, jonka seurauksena meinattiin jo lähteä seikkailemaan keskelle rinnettä vienyttä tietä. Lopulta uskoin omaan mittaani ja matka pääsi jatkumaan. Jaksosta jäi sähläyksen maku ja 590 AT-pistettä korttiin.

Maaliin oli vielä omat kiemuransa, joiden seurauksena kuitattiin vajaan puolen minuutin myöhät. 

Kokonaisuutena matkalle jäi siis kymmenen asemaa, mikäli oli armotta liikaa. Ajassa selvisimme vähintäänkin kohtuullisesti, olosuhteisiin nähden jopa hyvin. Lopputuloksena 19. sija ja A-luokan 8. yhden nousupisteen kera. Suoritustamme leimasi sen edetessä kasvanut epävarmuus eli loppuvaiheessa ei enää luottanut yhteenkään käännökseen, kun aina oli pelko siitä taaemmasta asemasta tyrkyn sijaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa syksyn kisoihin ja Valkeakoskella yritän olla tarkempi. Jokohan ykköslähtöpaikan taika murtuisi...

Seuraavaksi vuorossa on Jukola ja siitä sitten enemmän täällä.

Riksussa tyrkky puri

Alkukesän viimeinen sarjakisa kapinoitiin Riihimäellä viime tiistaina. Lämpötila antoi oman haasteensa reissuun, koska oltiin selkeästi helteen puolella. Kisan edetessä meidänkin kärrymme alkoi lämpenemään, minkä seurauksena vähän aikaa kabiiniin puhallettiin lämmintä ilmaa. Tämä oli omiaan lisäämään hikistä tunnelmaa karttapähkinöiden parissa.

Kisan alussa oltiin huolimattomia ja kelpuutettiin ensimmäisellä pistevälillä tyynesti C-luokan kartturin lueskellessa sähkölinjaa kuviorajana. Toisaalta ei se mennyt siihen rajaankaan nähden oikein eli ansaitsimme oikeutetusti 600 vp. ensimmäisen puolen kilometrin aikana. Kisan jälkeen kotiin lähdettäessä Kulmalan Jari näytti paikan ja taas opittiin. Jos ei muuta, niin olemaan alusta asti huolellisia...

Alkuosan kurvailut 1:20 000 -kartoilla oli hyvää treeniä ja huolellisesti kaiveltiin loput asemat ensimmäiseltä jaksolta. Lopussa oltiin aikataulusta perässä, mutta yksissä tuumin totesimme, ettei taajama-alueella ruveta kaahaamaan. Olihan aiheesta annettu oikein lisämääräyskin. Tuloksena oli 46 sekuntia myöhiä.

Toinen jakso meni vähän köröttelyksi, kun oltiin keskustan tuntumassa ja koitettiin vain poimia lenkeistä reitit pois. Kolmosjaksolla urheilupuiston alueella olin hämmennyksissä kartan kanssa ja hiukan oli epävarma olo. Sisään mennessä tuli pienet ennakot, jotka säilyivät myös JATille, vaikka koneen mukaan ajettiin nolliin. Ilmeisesti väärässä paikassa kartalla sijainnut piste 12 vaikutti asiaan ja näin aikataulu ei osunut ihan yksiin, tiedä häntä.

Nelosjakson alkuun tapahtui jotain hämmentävää, kun yhtäkkia kompu nollasi loppukisan pistevälit ja hukkasi kellonkin. Kuskille tuli näin hiukan lisäsäpinää ja pisteessä 20 pistettiin loppukisa uudelleen koneelle ja lähdettiin puolen minuutin myöhillä jatkamaan. Pistevälillä 20-21 en saanut mitään osumaan tukkipinojen ja kiskojen väleissä, onneksi sentään löydettiin pois. Aikaa kului lisää hukkaan ja koska oltiin lähes keskustassa, ajeltiin siististi ja nieltiin harmia. Lisäksi peruskarttakiekurat tuottivat vähän askaretta, mutta kaikki kilvet tuli kerättyä kortille. Kisan synkin jakso osui pistevälille 28-29. Vaihtopisteen jälkeen tultiin 20 metriä pitkäksi ja koitettiin ottaa viivan mukaista oikeaa. Aina meni väärin ja yleensä vasten kilpiä, eikä oikein muutenkaan sopinut. Kaksi kartturia löi viisaat päänsä yhteen ja ratkaisi tehtävän palaamatta taaksepäin hakemaan alkua oikein. Muoto saatiin pellolla ikään kuin tehtyä ja ei muuta kuin eteenpäin myöhät niskaa poltellen. Sinnehän se jäi 43 vallin päälle vanhalle rajalinjalle. Asia olisi ollut korjattavissa, jos olisi maltettu peruuttaa 30 m taaksepäin ja katsottu lähtö uudestaan. Nyt seisottiin väärässä paikassa ja sovitettiin viiva maastoon, ei näin... Ja yli kolme minuuttia myöhiä vielä selkään.

Loppuun koottiin itsemme hyvin ja Riutalle tullessa uskoimme ajavamme AT:lle ihan ajassamme, tulos näytti kuitenkin +66, syy ei selvinnyt. Itse pyörityksellä homma sujui ihan juoheasti, paitsi pistevälillä 39-40, jossa ryhdyin laskettelurinteessä pohtimaan, olisiko ekalla kerralla pitänyt tulla taaempien kilpien kautta. Pohdintaa haittasi se, että olin nakannut edellisen karttalehden jo tarpeettomana takapenkille, ja sitä sitten etsittiin kissojen ja koirien kera, ei näin. Monttuosuus meni ihan sujuvasti ja JATilta myöhiä tuli 149 pistettä. 

Muutamaa nukahdusta lukuunottamatta ihan hyvä veto, josta jäi taas sopivasti opittavaa. Kaksi puuttuvaa ja kelpoiset AT-pisteet antavat hyvät lähtötunnelmat lauantain SM-kisaan Turenkiin. Nyt sitten taidot punnitaan aidosti, kun edessä on ensimmäinen kunnon kesäkisa. Ja kevään trendin mukaisesti lähtönumeroksi arpoutui ykkönen. Eipä ole ainakaan pölyttäjiä edessä ja saadaan puskea omat jälkemme muiden ihmeteltäviksi ;)

VaToSUA:n harkkari 2.6.

Kisan raportti venyi ja venyi, koska tunnetusti loman alkaessa puuhaa ilmaantuu käsiin tukuttain. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan...

Helatorstaina saatiin eteen oikein hyvä iltapuhde. Itse kiirehdin suoraan suunnistuskisojen kuulutuskopista paikalle, matkalla tosin piti pudottaa perhe mummolaan hoitoon. Alkulämmittely suoritettiin Tre-Hki motarin kyljessä laanilla, joka sujui ihan muikeasti, tosin pieni myöhä tuli otettua hiukan varkain. Kylänraitit menivät ilman isompia ihmettelyjä, pikkuisen ennakkoja koiteltiin pudotella, oltiinhan pitkästä aikaa liikkeellä nopeuksilla. Kirkon kupeesta vanha tie oli tuttu juttu ja ensimmäiseen totiseen pyöritykseen siirryttiin leppoisin mielin. Varoitin kuskia ennen pusikkoon menemistä, että silloin 15 vuotta sitten en osannut yhtään näissä maisemissa...

Ja olihan se 15 vuotta tehnyt tehtävänsä eli paikalle oli kasvanut metsä?! Ekan takavinon jälkeen oli taas shokki päällänsä, kun piti yrittää löytää lepikossa oikeat väylät. Pientä takkua oli ilmassa ja jopa aavistuksen ahdasta Toyotallekin. Toisella kiepillä meni jo paremmin ja lähdöt otettiin liki kerrasta. Tilastotappiona kirjattiin repsikan peili, joka jäi matkalle. Aikapisteitä kertyi 377, mikä oli kuitenkin varsin kohtuullinen saavutus. 

Tältä se näytti GPS-datan mukaan:

Mitä vihreämpää viivaa, sitä vauhdikkaampaa menoa, punainen vastaavasti vähemmän vauhdikasta. Käytössä on siis näytötön MyLogger "aski", jonka tarkkuus ei ole ihan huikeinta luokkaa. Yleensä se on käytössä juoksulenkeillä matkaa mittaamassa. Päätin kokeilla, miltä AS-kisa näyttää.

Talojen pihoihin tullessa kartturilla tökki pahemman kerran ja vaikka reitit löytyivätkin, jäi vähän karvas maku suuhun, tai ainakin sonnan haju renkaisiin. Aikaa kului yli minuutti liikaa. Tästä suivaantuneena ajettiin vanhaa rallitietä pahaa aavistamatta turhan reippaasti, jolloin A. Etelä rokotti vuosikymmenten kokemuksella +123 pistettä AT:lta. Kabiinissa oltiin hiukan eri mieltä siitä, pysähtyikö auto aseman näköpiirissä, mutta asemamiehen sana oli laki ja se oli nieltävä. Korkeakankaan hiihtokeskusta lähestyessä välillä tarkastettiin auton käytöstä ulkoapäinkin, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt. 

Hiihtokeskukselle tullessa haistoin pellolle poistumisen, lienee joskus itsekin tullut siihen kylttiä viritettyä... Täytyy sanoa, että satoja kertoja hiihtokeskuksella liikkuneena ja joka nurkan tuntevana oli yllättävän haastavaa autosuunnistaa alueella, varsinkin vähän erilaisella kartalla. Ehkä siksi meno oli tökkivää, mutta onneksi kaikki jekut saatiin kuitenkin ratkottua. Aikaa kului tosin puolitoista minuuttia liikaa.

Kaupungin läpi ajeltaessa piti yrittää keskittyä, vaikka maisemat olivatkin tuttuja. Lukion ja ammattikoulun pihoissa mentiinkin sitten peräkkäin Lopen Subarun kanssa ja onnistuttiin jopa ajamaan jakso nollille. Viimeinen jakso Annilan metsikössä oli kalustolle haastava ja vähän jouduttiin ottamaan pois, ettei tullut kolhittua. Melko sujuvasti kuitenkin edettiin, joten aikakin oli ihan kohtuullinen. Tuossa paikassa olen aikanaan vuonna 1988 istunut ensi kertaa kartturin paikalla Mazdan kyydissä, todella paksu tyyny takapuolen alla. Silloin auto meni kuljettajan tuntemuksella oikeaa reittiä, mutta koitti allekirjoittanutkin jotain lukea... Oli tämäkin paikka "hiukan" muuttunut niistä ajoista. Poismeno sentään oli samaa jyrkkää alamäkeä kuin joskus ennen muinoin.

Summauksena nollareitti ja kohtuulliset aikapisteet, joten olimme maalissa tyytyväisiä. Totesimme reissun palvelleen hvyin SM-kisan harjoituksena, monella tapaa. Luokkavoitto tuli ja M-luokan puolellakin olisimme olleet toisia.

Tästä jatketaan.

Vastaukset videopähkinään

1. Pentti Varis - Erkki Laakso (sija 8. videon kilpailussa)
2. Kauko Niskanen - Heikki Tyrväinen
3. Martin Åvall - Ari Koskinen (sija 12. videon kilpailussa)
 
Kuvauspaikka videolla oli todellakin Juhan mainitsema Viidentien risteys Niinisalon varuskunnan läheisyydessä. Itselleni ei ole koskaan tullut mahdollisuutta kisailla noissa maisemissa, enkä tiedä vieläkö tuolla nykyään saisi kisailla. Ehkä joku tietää ja ehkä joskus vielä kisaillaankin.

Viime päivät ovat olleet niin kiireisiä, ettei ole ehtinyt ruopaisemaan tarinaa VaToSUA:n harkkarista. Yritän vielä ennen Riihimäen kisaa saada jotain aikaan.

Toinen osakilpailu

Ei tullutkaan Rengon reissua viime sunnuntaina, vaan tuntumaa haettiin lähempänä Tavastehusin ydintä. Forssassa reittivirheet olivat kultaakin kalliimpia välttää, mikäli aikoi pärjätä, ja nyt laitettiin vielä astetta tiukemmaksi löysähkön aikataulun myötä. Ajoajoilla kurvailtu kapina aiheutti autokunnallemme lukuisia odotteluja, kun kone näytti rajuja ennakoita. Välillä laskettiin oikein kaksissa miehin, että näyttääkö kone oikein. Aina tultiin lopulta siihen tulokseen, että kyllä odotella pitää. Tämä olisi ehkä ollut vältettävissä muutamalla AT:lla, mutta koska kyseessä oli harjoitusajo, niin ihan hyvä näin.

Näennäinen helppouden tunne aiheutti useasti armottoman epävarmuuden ja skeptisyyden, että onkohan tässä nyt kuitenkin jotain... Pelko penkissä poistuin maalissa tarkistelemaan mallikortteja. Tällä kertaa rivi oli kuitenkin virheetön, kun jopa molemmat MRT:t löytyivät. Ja siihen voitto tällä kertaa ratkesikin valitettavan vähäisen osanottajamäärän keränneessä B-luokassa. Aikapisteissä viimeinen jakso tuotti 64 virhesekuntia, vaikka kuinka koitettiin tulla. Kuskikin kiihtyi jo leimalta lähdettäessä, auto ei. Ainakaan kuskin mielestä... Itse koitin pitää konttorin asiakirjat järjestyksessä siihen asti, kun oli taas purtavaa. Kisan ainoalla AT:lla kävi huono tuuri, kun asemamies teki merkintävirheen, jonka huomasi hienosti itse korjata, mutta aikaa kului parikymmentä sekuntia turhaan. Toisaalta nollatulos olisikin ollut jo liian hyvä meikäläiselle tässä vaiheessa. Forssan miehen sanat mielessä jatketaan nöyrällä mielellä eteenpäin.

Torstaina tapahtuu paluu kotiseudulle kisailemaan, kun startataan VaToSUA:n harkkariin. Joten nöyryysreppu olalle, leuka rintaan ja menoksi!

Videopähkinän vastaukset sujautan ilmoille loman koittaessa eli sunnuntaina.